Uudistunut Mestarien liiga alkaa C Morella – tämä muuttuu

Mestarien liiga C Morelle

Jo viime kesällä uutisoitu Mestarien liigan muuttaminen C Morelle konkretisoituu monelle futisfanille vasta tällä viikolla, kun turnaus käynnistyy tiistai-iltana kolmen kuukauden tauon jälkeen. 

 

UUTTA KAUDELLE 2018-2019

  1. Otteluiden alkamisajat: 

    Alkavalla kaudella Mestarien liigaa entistä enemmän tarjolla, koska vakituisia alkamisaikoja on nyt kaksi. Aiemmin lohkovaiheen pelit alkoivat lähes poikkeuksetta aina kello 21:45, mutta uudessa lähetysaikataulussa illan kaksi ensimmäistä ottelua alkavat jo 19:55 ja loput kuusi pelataan kello 22:00 alkaen. Toisin sanoen yhden illan aikana katsoa kaksi täyttä matsia. Varsinaiset pelipäivät eivät muutu, joten Mestarien liigaa pelataan tuttuun tapaan tiistaisin ja keskiviikkoisin.
     

  2. Panorama-lähetys

    Suoratoistopalvelu Cmore.fin Panomara-lähetys vie katsojan aina tapahtumien ytimeen NFL:n Redzonen tavoin. Esimerkiksi, jos jossain kuudesta myöhäisottelusta tuomitaan rangaispotku, siirtyy Panorama-lähetys seuraamaan erikoistilannetta. Toni Immosen juontamaa Panorama-lähetystä voi seurata seurata mobiilaitteella samaan aikaan, kun illan pääottelu pyörii isolta ruudulta.   
     

  3. Mestarien liiga ja Eurooppa-liiga samasta paikasta

    Mestarien liiga, Eurooppa-liiga sekä Espanjan La Liga kuuluvat seuraavien kolmen vuoden ajan C Morelle, jonka suoratoistopalvelu cmore.fi välittää kaikki ottelut suorina lähetyksinä. Aiemmin Mestarien liiga ja La Liga kuuluivat Viaplayn ja Eurooppa-liiga Ruudun ohjelmistoon. Myöskään Yle TV2 ei näytä alkavalla kaudella Mestarien liigan otteluita. 

 

https://www.youtube.com/watch?v=5-zJj8P9TtI

Suomifutiksen huippunimiä vilisee C Moren mainosfilkassa.

 

VERTAILE TUOTTEITA

Mestarien liiga sekä C Moren muut urheilusisällöt kuuluvat C MORE SPORT ja C MORE TOTAL -paketteihin. C More Sport on urheilun ystäville suunnattu paketti. Jos taloudessa katsotaan myös sarjoja, leffoja ja lastenohjelmia, on 5 euroa kalliimpi C More Total sopivin vaihtoehto. 

C More Sport -sisältö:

  • Urheilu
  • TV-ohjelmat
  • MTV, Sub ja Ava -kanavat, sekä C More -urheilukanavat netissä

C More Sport -paketin hinta on 24,95 € /kk → täältä
 

C More Total -sisältö:

  • Urheilu
  • Sarjat ja elokuvat
  • Lastenohjelmat
  • TV-ohjelmat
  • MTV, Sub ja Ava -kanavat, sekä C More -urheilukanavat netissä

C More Total -paketin hinta on 29,95 € /kk → tilaa tästä

Urheilu C Morella

C More esittää laajasti urheilua Formuloista yleisurheilun Timanttiliigaan. Kanavan jalkapallotarjonta vahvistui merkittävästi kaudelle 2018-19 Mestarien liigan, Eurooppa-liigan ja Espanjan La Ligan oikeuksien myötä. Toukokuussa pelattavat jääkiekon MM-kisat ovat kuulunut C Moren ohjelmistoon jo monen vuoden ajan. 

Edellisten lisäksi C Moren tarjontaa kuuluu ATP-tennistä sekä PGA kiertueen tärkeimpia golf-turnauksen. Champions Hockey League (CHL) sekä Svenska Hockey Ligaa (SHL) täydentävät kanavan kiekkotarjonnan. 

Tallenteet säilyvät C Moren suoratoistopalvelussa 30 päivän ajan poikkeuksena F1-tallenteet, jotka ovat katsottavissa seuraavan kisaviikonlopun alkuun asti.
 

 

TILAAMINEN

C Moren pakettien tilaaminen käy helpoiten C Moren sivuilta. Vaihtoehtoja on kaksi; urheilusta kiinnostuneille Sport -paketti sekä urheilusta ja viihteestä kiinnostuneille Total -paketti.

  • C More Sport -paketti urheilufaneille, hinta 24,95 € /kk → tilaa täältä
  • C More Total -paketti viihteen ja urheilun asiantuntijoille, hinta 29,95 € /kk → tilaa täältä

 

NÄIN KATSOT MESTARIEN LIIGAA

Mestarien liigan siirtyminen C Morelle vaikuttaa vain hiukan saatavuuksiin eri laitteilla. Katso suosituksemme ja valitse sopivin ratkaisu oheiselta listalta.

Katso myös: Ei tuetut laitteet ja ohjelmistot.

 

Älypuhelin ja tabletti (C More -sovellus)

C More -sovelluksella voi katsoa C Moren urheilulähetyksiä missä ja milloin vain joko älypuhelimella tai tabletilla. Mobiililaitteen kuvan voi myös "peilata"  Chromecastilla tai Apple TV:llä TV:n ruudulle. C More -sovellus toimii niin Suomessa kuin EU:n alueella esimerkiksi matkan ajan.

C Moren sovelluksella näet kaikki Mestarien liigan ottelut suorana. C More -sovellus on TVmatsit.comin mielestä paras vaihtoehto, koska se tarjoaa katsojalle täydellisen valinnanvapauden kahdeksasta ottelusta sekä Panorama-lähetyksen. 

Löydät maksuttoman applikaation sovelluskaupasta aina nimellä ”C More Suomi”. 

Tietokone

C Moren lähetyksiä voi katsoa tietokoneella osoitteesta cmore.fi. C More toimii kaikilla yleisimillä nettiselaimilla kuten Firefoxilla, Chromella tai Safarilla. Nettiyhteydeksi C More suosittelee 10 Mb/s -yhteyttä parhaan kuvanlaadun takaamiseksi. Näkyvyys on sama kuin C More -sovelluksella.

Huom. Jos sinulla on käytössäsi Windows 10 kanattaa selaimeksi valita Chrome.
 

Apple TV ja Chromecast

  • Apple TV: C More tarjoaa Apple TV -laitteen 4. ja uudemmille versiolle natiivisovelluksena laitteeseen. Apple TV:tä on kehuttu käyttäjien keskuudessa erinomaiseksi vaihtoehdoksi pyörittää C Moren urheilulähetyksiä. Noin nyrkinkokoisen Apple TV hinta on 150 – 230 euroa, ja laite kiinnitetään TV:n HDMI-paikkaan.
  • Chromecast: Google Chromecast -mediasoittimella voi siirtää Android-laitteelta C Moren TV-sovelluksen sisällön television ruudulle. Apple TV:stä poiketen Chromecastille ei löydy omaa sovellusta, vaan sisältö "peilataan" joko Andrord-mobiililaitteen näytöltä telkkariin. Chromecast maksaa noin 40 euroa, ja se kiinnitetään TV:n HDML-paikkaan.

Näistä kahdesta vaihdoehdosta Apple TV on parempi vaihto kuvanlaadun sekä natiivisovelluksen ansioista. Näkyvyys näissä on sama kuin yllä mainitulla C More -sovelluksella.

C More on koostanut kattavan oppaan miten muun muassa Chromecastilla siirretään kuva telkkariin. Katso koko opas täältä.
 

Samsung Smart TV ja Android TV

Samsung Smart TV:lle, joka on valmistettu vuosina 2013-2018, on tuotettu C Moren toimesta oma sovellus. Voit ladata C More Suomi -sovelluksen Smart TV:llesi televisiosi sovelluskaupasta (Smart Hub -> Sovellukset). 

Android TV:n 5.0 ja uudemmille käyttöjärjestelmille on saatavilla applikaatio. Voit ladata applikaation televisioin Play Kaupasta ja applikaatio löytyy nimellä "C More Suomi".

Kanavakortti

Voit hankkia C Moren myös perinteisen kanavakortin avulla telkkariisi. Kannattaa kuitenkin huomata, että kanavakortin kanavapaikat rajoittavat Mestarien liiga otteluiden näkyvyyttä ja C More pystyykin näyttämään kanavakortilla vain neljä ottelua illan aikana; tiistaisin ja keskiviikkoisin kaksi ottelua molemmista sloteista (19:55 ja 22:00).

Mikäli on mahdollisuus hankkia C More suoratoistopalveluna, kannattaa se useimmissa tapauksissa tehdä. Kanavakortin saa omalta operaattorilta ja useimmissa tilanteissa asukas itse tietää minkä operaattorin jakelualueeseen kuuluu. Joitakin poikkeuksia lukuunottamatta operaattorisi on todennäköisesti Elisa, Telia tai DNA. Listan operaattoreista ja heidän yhteystiedoista löydät täältä.
 

Ei tuetut laitteet ja ohjelmistot

  • Android: Käyttöjärjestelmä: 4.3 tai vanhempi
  • Apple TV: 3. sukupolvi tai sitä aiemmat. Myös käyttöjärjestelmän versio 10. ja sitä aiemmat eivät toimi.
  • iPad 1
  • iPhone 3GS tai vanhempi
  • iPod Touch 4th gen tai vanhempi
  • iOS 7 tai vanhempi
  • Windows-puhelimet (kaikki)
  • Chromen versio 58 tai vanhempi
  • Firefox versio 55 tai vanhempi
  • Android TV versio 4 tai vanhempi
  • Samsung Smart TV vuosimallia 2012 ja sitä vanhemmat
  • LG:n Smart TV (sovellus tulossa pian)
  • Pelikonsolit (mahdollisesti tulossa tulevaisuudessa)

 

STUDIOT, JUONTAJAT, SELOSTAJAT, ASIANTUNTIJAT

C Moren studiolähetykset

Tiistaisin ja keskiviikkoisin C Moren Mestarien liiga -illat käynnistyvät jo kello 19:30 alkavalla studiolähetyksellä, jota seuraa kaksi klo 20.00 alkavaa ottelua. Futiskimara päättyy vasta 00:30, kun kaikki kierroksen ottelut on paketoitu. Ile Uusivuoren isännöimä studiot näkyvät C More Sport 1 kanavalla sekä cmore suoratoistopalvelussa. Kaikki Mestarien liigan ottelut selostetaan C Morelle suomeksi.

C Moren jalkapalloselostajat kaudella 2018-2019
Tuomas Virkkunen 
Niki Juusela 
Antero Mertaranta 
Tero Karhu 
Lauri Kottonen 
Julius Sorjonen 
Teppo Laaksonen 
Kim Kallström

C Moren studioasiantuntijat 2018-2019
Petri Pasanen 
Mikael Forssell 
Mika Väyrynen 
Antti Niemi 

Studioisäntä 
Ile Uusivuori
 

Niki Juusela, Tuomas Virkkunen ja Antero Mertaranta kuuluvat C Moren jalkapallon vakiokokoonpanoon. Kuva: MTV.fi

 

Mestarien liigan avausviikon ohjelma

Ti 18.9.
19.30 Jalkapallostudio I C More Sport 1, cmore.fi
19.40 Barcelona-PSV Eindhoven I C More Sport 2, cmore.fi
19.50 Inter-Tottenham I C More Sport 1, cmore.fi
21.50 Liverpool-PSG I C More Sport 1, cmore.fi
21.50 AS Monaco-Atletico Madrid I C More Sport 2, cmore.fi

21.45 Club Brugge-Dortmund I cmore.fi
21.45 Crvena Zvezda-Napoli I cmore.fi
21.45 Galatasaray-Lokomotiv Moskova I cmore.fi
21.45 Schalke-Porto I cmore.fi

21.55 Panorama-lähetys I cmore.fi

Ke 19.9. 
19.30 Jalkapallostudio I C More Sport 1, cmore.fi
19.40 Shakhtar Donetsk-Hoffenheim I C More Sport 2, cmore.fi
19.50 Ajax-AEK Ateena I C More Sport 1, cmore.fi
21.50 Real Madrid-AS Roma I C More Sport 1, cmore.fi
21.50 Valencia-Juventus I C More Sport 2, cmore.fi

21.45 Benfica – Bayern München I cmore.fi
21.45 Manchester City – Lyon I cmore.fi
21.45 Viktoria Plzen – CSKA Moskova I cmore.fi 
21.45 Young Boys – Manchester United I cmore.fi

21.55 Panorama-lähetys I cmore.fi