
ManU ja Man City ottavat toisistaan mittaa International Champions Cupissa
Onko oikea laitapuolustaja Kyle Walker 51 miljoonan euron siirtosumman arvoinen? Tähän ja pariin muuhun Valioliiga-fanin suhteellisuudentajua koettelevaan kysymykseen voi hakea perjantaina aamuyöstä TV-ruudun välityksellä vastausta, kun Manchester United ja Manchester City kohtaavat Houstonissa.
Vaikka kauden alla pelattavat korkean profiilin näytösottelut ovat viime vuosina yleistyneet, ei ole tavallista, että suurimmat viholliset ottaisivat toisistaan mittaa merkityksettömässä pelissä. Raha on tässäkin tapauksessa syyllinen, sillä molemmat joukkueet pyrkivät houkuttelemaan uusia faneja ja yhteistyökumppaneita Pohjois-Amerikan markkinoilta osallistumalla International Champions Cupiin.
Itse ottelussa tuskin paahdetaan täyttä vauhtia koko 90 minuuttia, mutta yritystä lienee silti enemmän kuin Mario Ballotellillä viisi vuotta sitten USA:n kiertueella. On mielenkiintoista nähdä miltä Manchester Cityn puolustus näyttää sen jälkeen, kun Pep Guardiola antoi lähtöpassit Paolo Zabaletalle, Bacary Sagnalle ja Gael Clichylle. Tulopuolella ovat Walkerin lisäksi 50 miljoonalla Monacosta hankittu laitahyökkääjä Bernando Silva sekä 40 miljoonaan maksanut maalivahti Ederson.
Jose Mourinho on tänä kesänä ehtinyt jo turhautua Manchester Unitedin toimettomuuten siirtomarkkinoilla. Ruotsalainen puolustajalupas Victor Lindelöf oli pitkään seuran ainoa hankinta ennenkuin United pääsi Evertonin kanssa yhteisymmärräkseen Romelo Lukakun 85 miljoonan euron siirrosta. Viime kaudella Valioliigassa 25 maalia paukuttanut belgialainen osui toisessa ottelussaan ManU:n paidassa Real Salt Laken verkkoon.
Manchester United ja Manchester City kohtaavat 21.7. Suomen aikaan perjantaiaamuna kello 04:30 alkavassa International Champions Cupin ottelussa.
TV-lähetykset
Vaihtoehto A) Elisa Viihde Sport näyttää ottelun streamina maksullisessa suoratoistopalvelussaan sekä Elisa Viihde Sport 1 -kanavalla.
Vaihtoehto B) Rahapeliyhtiö Betsson näyttää International Champions Cupin ottelut maksuttomassa striimauspalvelussaan suorina lähetyksinä. Streamin katsominen vaatii Betssonin pelitilin, jolla on vähintään 5 € rahaa. Itse otteluiden katsominen on kuitenkin ilmaista eikä vaadi pelaamista palvelussa.
International Champions Cupin ohjelma:
Tiistai 18.07.
14:20 AC Milan – Dortmund
Keskiviikko 19.07.
14:20 Bayern München – Arsenal
Torstai 20.07.
04:00 AS Roma – PSG
Perjantai 21.07.
04:30 Manchester City – Manchester Utd
Lauantai 22.07.
12:35 Bayern München – AC Milan
Sunnuntai 23.07.
01:00 Barcelona – Juventus
03:00 Tottenham – PSG
Maanantai 24.07.
00:00 Manchester Utd – Real Madrid
15:05 Inter – Lyon
Tiistai 25.07.
14:35 Chelsea – Bayern München
Keskiviikko 26.07.
03:00 AS Roma – Tottenham
Torstai 27.07.
02:30 Manchester Utd – Barcelona
03:30 Juventus – PSG
06:00 Real Madrid – Manchester City
14:35 Bayern München – Inter
Perjantai 29.07.
14:35 Chelsea – Inter
Lauantai 30.07.
02:30 Barcelona – Real Madrid
01:00 Tottenham – Manchester City
23:00 Juventus – AS Roma
Lue myös nämä:
- Neste Ralli 2017: TV-lähetykset ja aikataulut
- Paluu kahteen maksukanavapakettiin – Mestarien liigan oikeudet MTV:lle
- Nyt se on varmaa Mayweather v McGregor otellaan 26. elokuuta – Suomen TV-oikeudet C Morelle tai Viasatille
- Tour de France ohjelma ja TV
Kommentit