Champions League cover

Mestarien liiga alkaa – Manchester United haastaa PSG:n

Bayern München kruunattiin elokuussa seitsemän vuoden tauon jälkeen Euroopan valtiaaksi, kun se voitti Lissabonin finaalissa Paris SG:n niukasti 1-0. Tällä kaudella Euroopan suursarjoissa on kuitenkin nähty useita yllätystuloksia, kun tiivis ottelutahti on vaikuttanut joukkueiden peliesityksiin. Voi siis hyvinkin olla, että myös Mestarien liigan alkukierroksilla nähdään yllätyksiä. Viime kaudella eurokenttien yllättäjät olivat Red Bull Leipzig ja Lyon, kenen vuoro on tällä kaudella?

Katso tästä kertoimet illan Mestarien liigan otteluihin!

Viime kauden finalisti haastaa Manchester Unitedin 

Paris St. Germain selvitti vihdoin tiensä Mestarien liigan loppuotteluun elokuussa. Baijerilaisseura oli finaalissa niukasti pariisilaisia parempi, joten tällä kaudella vain mestaruus kelpaa Thomas Tuchelin joukkueelle. H-lohko ei ole kuitenkaan helppo, sillä sen ensimmäinen vastustaja Manchester United haluaa myös menestyä eurokentillä. Ole Gunnar Solskjärin joukkue joutui viime kaudella tyytymään Eurooppa-liigan torstaipeleihin, mikä Unitedin kokoiselle seuralle oli suuri pettymys.  

Paris SG on eittämättä illan ottelun suosikki, sillä sen tähtipelaajat Neymarin ja Kylian Mbappen johdolla ovat olleet hyvässä liigavireessä Ranskassa. Unitedilta puolestaan puuttuvat Harry Maguire ja Eric Bailly puolustuksesta, sekä juuri PSG:stä hankittu Edinson Cavani on vielä puolikuntoinen. 

H-lohkon yllätysjoukkue saattaa olla Red Bull Leipzig, joka kohtaa etukäteen lohkon heikoimman joukkueen, turkkilaisen debytantin Istanbul Basaksehirin. 

Juventus vaikeaan vieraspeliin ilman Ronaldoa 

Juventus lähtee jälleen kerran tavoittelemaan Mestarien liigan voittoa yhtenä suosikeista – vaikka sen edellinen mestaruus on yli 20 vuoden takaa. Viime kaudella raitapaidat hoitivat lohkovaiheen kunnialla läpi ilman tappioita, mutta nyt se joutuu aloittamaan pelit ilman Cristiano Ronaldoa, joka on edelleen kotikaranteenissa koronavirustartunnan takia.  

Kiova on jokaiselle joukkueelle haasteellinen paikka pelata, eikä Juventus pääse avausottelussaan helpolla Dynamoa vastaan. Kiovalaisjoukkue ja unkarilainen Ferencvaros ovat kuitenkin selkeästi altavastaajia G-lohkossa, johon arvottiin Juventuksen lisäksi Barcelona.  

Onko Chelsea tämän kauden yllättäjä? 

Chelsea kruunattiin Eurooppa-liigan mestariksi pari vuotta sitten, mutta Mestarien liigan loppupeleissä sitä ei olla nähty vuosikausiin. Frank Lampard on nuori ja nälkäinen valmentaja, joka on saanut hankittua ryhmäänsä kesän aikana huippunimiä. Useiden asiantuntijoiden mukaan Chelsean pelit – etenkään puolustuksessa – eivät ole kuitenkaan olleet odotetulla tasolla, ja se joutuu avauspelissään todella kovaan testiin Sevillaa vastaan. 

Vuosi sitten samaan aikaan Chelsea hävisi avausottelunsa espanjalaiselle Valencialla kotikentällään 0-1. Vaikka Sevilla hävisi viime viikonlopun pelinsä La Ligassa, sen liigakausi alkanut hyvin, ja Stamford Bridgellä se on valmis vierasvoittoon.  

Mestarien liigan ottelut tiistaina 20.10. 

Zenit – Club Brugge
Dynamo Kiev – Juventus
Chelsea – Sevilla
Rennes – Krasnodar
Lazio – Borussia Dortmund
Barcelona – Ferencvaros
PSG – Manchester Utd
RB Leipzig – Istanbul BB