Snookerin MM-kisat – ennakkosuosikit ja tv-lähetykset
Snookerin MM-kisat pelataan tänäkin vuonna Sheffieldissä legendaarisessa The Crucible -teatterissa. Pääsarjassa pelaa kaikkiaan 32 pelaajaa, joista puolet ovat voittaneet paikan karsintaturnauksen kautta.
Sheffieldin The Crucible -teatteri on kisaisäntänä nyt jo 46. kerran. Snookerin MM-kisojen ensimmäinen pallo lyödään 16. huhtikuuta ja loppuottelu pelataan 2. toukokuuta.
Onko O’Sullivanille uhkaajaa?
Hallitseva maailmanmestari Ronnie O’Sullivan on kiistatta maailman paras snookerpelaaja. 46-vuotias englantilainen on voittanut maailmanmestaruuden kuusi kertaa: 2001, 2004, 2008, 2012, 2013 ja 2020. Mestaruuksiensa lisäksi O’Sullivan on ammattilaisuransa aikana viihdyttänyt yleisöä peräti 15:lla maksimibreikillä eli tuloksella 147.
O’Sullivan on ollut kaudella 2020-21 ranking-kisojen loppuottelussa peräti 5 kertaa, mutta ei ole voittanut yhtään niistä. Sheffieldisssä O’Sullivan on kuitenkin jälleen suosikki, muttei kuitenkaan yhtä selkeä suosikki kuin aiempina vuosina.
MM-kisojen muut suosikit
Tämän vuoden ykkössijoitettu on Englannin Mark Selby, joka on myös maailmanlistan kärjessä. Tänä vuonna Selby ei kuitenkaan ole ollut finaalissa vielä ranking-turnauksessa.
Turnauksen kakkossijoitettu on O’Sullivan, ja kolmossijoitettu on Australian Neil Robertson.
Muitakin voittajaehdokkaita on vino pino. John Higgins on aina vaarallinen vastustaja ja kokenut skotti onkin pelannut tällä kaudella loistavasti. Judd Trump on myös yksi mestariehdokkaista.
Brittein saarten ulkopuolelta tulee myös pelaajia, jotka ovat valmiita nostamaan pokaalin Cruciblen kattoon. Aussi Robertsonin lisäksi suoraan pääsarjaan selviytyivät kiinalaiset Yan Bingtao sekä Zhao Xintong. Belgian Luca Brecel on sijoitettu turnauksessa sijalle 11.
Näin seuraat snookerin MM-turnausta
Snookerin MM-kisat näkyvät kattavasti Eurosportilla, Eurosport Playerissä ja Discovery + -palvelussa. Lisäksi tiettyjä otteluita, kuten loppuottelu, näytetään myös Kutosella.
Kommentit