
Salibandyn miesten MM-kisat 2021 – näin pelataan, ottelut, tv-lähetykset
Salibandyn MM-kisat järjestetään tänä vuonna Helsingissä 3.-11. joulukuuta. Turnauksessa on kaksi selvää suosikkia: Suomi ja Ruotsi. Turnauksen finaali pelataan lauantaina 11.12. klo 17.30 Hartwall Areenalla, Helsingissä.
Kuinka monta maata on mukana?
Salbandyn MM-kisoihin osallistuu 16 maata. Euroopan maita on mukana 11, ja Euroopan ulkopuolelta mukana ovat Thaimaa, USA, Kanada, Singapore ja Filippiinit.
Alun perin turnaukseen selviytyivät karsintojen kautta myös Australia ja Japani, mutta Covid 19 -matkustusrajoitusten vuoksi maat eivät ole mukana. Heidän tilallaan pelaavat Viro ja Filippiinit.
Miten turnaus pelataan?
Joukkueet on jaettu neljään eri lohkoon. Jokaisen alkulohkon joukkueet kohtaavat samassa lohkossa olevat joukkueet kerran, jolloin alkulohkossa jokaiselle tulee kolme ottelua.
Lohkojen A ja B kaksi parasta joukkuetta etenevät suoraan puolivälieriin.
Lohkojen A ja B sijoille 3 ja 4 pelaavat puodotuspeliottelut lohkojen C ja D ykköseksi ja kakkoseksi sijoittuneiden kanssa. Otteluiden voittajat etenevät puolivälieriin.
Aiemmat mestarit
Vain kaksi maata on voittanut maailmanmestaruuden – Suomi ja Ruotsi. Maailmanmestaruudesta on pelattu 12 kertaa ja Ruotsi on voittanut 8 mestaruutta.
Suomi on kruunattu mestariksi 4 kertaa – vuosina 2008, 2010, 2016 ja 2018. Suomi hakee siis vuonna 2021 kolmatta peräkkäistä maailmanmestaruuttaan.
Suomen ja Ruotsin lisäksi hopeamitaleille ovat yltäneett Sveitsi (1998) ja Tsekki (2004).
Pronssimitaleita on jaettu vuosien saatossa Norjalle (kerran), Sveitsille (7 kertaa) ja Tsekille (2 kertaa).
Suomen joukkue 2021
31 | Maalivahti | Eero Kosonen | SPV |
35 | Maalivahti | Lassi Toriseva | Classic |
8 | Puolustaja | Juha Kivilehto | Classic |
17 | Puolustaja | Janne Lamminen | Classic |
21 | Puolustaja | Tatu Väänänen | SV Wiler-Ersigen |
29 | Puolustaja | Mika Kohonen | Happee |
30 | Puolustaja | Lauri Stenfors | TPS |
56 | Puolustaja | krister Savonen | Classic |
66 | Puolustaja | Mikko Leikkanen | Classic |
5 | Hyökkääjä | Mikko Hautaniemi | TPS |
9 | Hyökkääjä | Eemeli Salin | Classic |
16 | Hyökkääjä | Jussi Piha | Classic |
18 | Hyökkääjä | Lauri Kapanen | EräViikingit |
19 | Hyökkääjä | Joonas Pylsy | Classic |
20 | Hyökkääjä | Nico Salo | Classic |
22 | Hyökkääjä | Jani Kukkola | Erä Viikingit |
36 | Hyökkääjä | Ville Lastikka | Steelers |
61 | Hyökkääjä | Peter Kotilainen | Happee |
77 | Hyökkääjä | Sami Johansson | Classic |
87 | Hyökkääjä | Miko Kalliala | TPS |
Päävalmentaja | Petteri Nykky |
Suomen ottelut MM-kisoissa
Suomi pelaa siis A-lohkossa ja sen kanssa samassa lohkossa ovat Tanska, Ruotsi ja Latvia.
- 3.12. klo 18.30 Suomi – Tanska
- 4.12. klo 18.55 Suomi – Ruotsi
- 5.12. klo 15.00 Latvia – Suomi
Suomen puolivälieräottelu pelataan keskiviikkona 8.12.
Salibandyn MM-kisat tv:ssä
Kaikki Suomen ottelut näkyvät suorina lähetyksinä YLE Areenassa ja YLE TV 2 -kanavalla.
Salibandyn MM-kisojen tv-lähetysajat täältä!
Kommentit