U20-puolivälierä Suomi – Kanada: Tolvaselta vaaditaan onnistumisia

 

Nuorten maailmanmestaruuskisat lähestyvät loppuaan. Alkulohkon kamppailut ovat jo takanapäin, ja enää jäljellä on kiven kovia ratkaisupelejä. Nuoret Leijonat kohtaa omassa puolivälieräottelussaan kisojen isäntäjoukkue Kanadan. Matsi alkaa 1:30 keskiviikon ja torstain välisenä yönä.

Muut puolivälieräottelut ja niiden alkamisajankohdat näet alta:

23.00: Ruotsi – Sveitsi
03.00: USA – Tshekki
05.30: Venäjä – Slovakia

 

Kärkipelaajilta vaaditaan onnistumisia

Kanada on yksi turnauksen kovimmista joukkueista. Maailman kovimpia junioriliigoja dominoivia pelaajia löytyy ketjusta kuin ketjusta. Suomi ei voi lähteä pimentämään vastustajaa, vaan avain voittoon on kiekon hallinnassa ja pelin rytmittämisessä. Taitavat vastustajat osaavat käyttää virheistä saadut paikat hyväkseen.

Nuoret Leijonat tarvitsevat onnistumisia myös hyökkäyspäässä. Ennen turnauksen alkua moni odotti innolla pääsevänsä katsomaan, kun Aleksi Heponiemi, Rasmus Kupari ja Eeli Tolvanen pääsevät irti junioritasolla ja takovat hurjaa tulosta. Jälleen kerran Suomen hyökkäyspeli on kuitenkin ollut iso pettymys. Kolmikko on tehnyt yhteensä tehot 1+4, kun turnausta on takana jo neljän ottelun verran.

Vaikeuksista huolimatta Suomen joukkueessa riittää yhä uskoa. Päävalmentaja Jussi Ahokas on vain tyytyväinen kovan luokan vastustajaan.

– He ovat hyvä vastustaja meille. Mielestäni pelasimme heitä vastaan jo yhdessä harjoitusottelussa ja pystyimme voittamaan heidät. Heidät on hyvä saada vastaan jo tässä vaiheessa turnausta, koska jos haluaa voittaa koko homman, on pystyttävä voittamaan kenet tahansa, Ahokas kommentoi IIHF:n verkkosivuilla.

Ottelusta on mahdollisuus tulla kauden kovin kiekkotrilleri. Kanadalla on takanaan valtava kotiyleisön tuki ja joukkueen pudottaminen jatkosa olisi huikea saavutus. Toinen mahdollisuus on kurja päätös kurjasti sujuneelle turnaukselle ja Ahokkaan tuloksellisesti kehnolle valmennuspestille U20-joukkueen peräsimessä.