
Suistaako Spurs Liverpoolin mestaruusjunan raiteiltaan
Sunnununtai 31.3. klo 18:30 Liverpool – Tottenham
TV: Viasat Jalkapallo HD ja Viaplay
Sunnuntaina nähdään Valioliigan mestaruustaistelun kannalta mahdollisesti ratkaiseva ottelu, kun Liverpool saa Anfiedille vieraakseen Tottenhamin. Kotijoukkue tarvitsee ottelusta kipeästi voiton pysyäkseen Manchesterin Cityn kyydissä Valioliigan kääntyessä loppusuoralle.
Ennen tämän illan ottelua eilen Fulhamin 2-0 voittaneen Cityn etumatka Liverpooliin on vain yksi piste. Pep Guardiolan miehistö on kuitenkin pelannut yhden ottelun Liverpoolia vähämmän, mikä tekee Citizensistä vahvan mestarisuosikin.
Myös sarjataulukossa toisena oleva Tottenhamilla ottelussa suuri panos, sillä Arsenal, Manchester United ja Chelsea hengittävät sen niskaan kilpailussa paikoista Mestarien liigaan. Neljässä edellisestä sarjapelistään kolme hävinnyt ja yhden tasan pelannut Spurs on pudonnut kevään heikkojen tulosten ansiosta mestaruustaistelusta, mutta Manchester Unitedin piristymisen myötä myös pitkään lähes varmalta näyttänyt top 4 sijoitus alkaa olla vaarassa.
Liverpoolin pelätty hyökkäystrio on ollut epävireessä viime aikoina. Mo Salah ei ole tehnyt maaliakaan maaliskuun peleissä eikä Roberto Firminhokaan ole loistanut, joten Sadio Mane on joutunut kantamaan vastuun hyökkäystehoista. Tottenhamin kohdalla maaleja odotetaan kapteeni Harry Kanelta, joka iski joukkueiden edellisessä kohtaamisessa 2-2 tasoitusosuman yliajalla tuomitusta kiistanalaisesta rangaistuspotkusta.
Kommentit