Pelaako Alvaro Morata jo Bayerniä vastaan?

Chelsean 58 miljoonan punnan hankinta Alvaro Morata saatetaan nähdä ensi kertaa sinipaidassa tiistaina, kun Valioliigan mestari kohtaa Bayern Münchenin Singaporessa pelattavassa International Champions Cupin ottelussa. Real Madridin jättänyt 24-vuotias hyökkääjä liittyi Chelsean Aasiaa kiertävään miehistöön lauantaina.

Elokuun 12. päivä käynnistävään Valioliiga-kauteen valmistautuva Chelsea aloitti International Champions Cupin 3-0 voitolla Arsenalista. Vasta viime viikolla Chelsean kanssa jatkosopimuksen tehnyt Antonio Conte nimesi otteluun poikkeuksellisen vahvan aloituksen, johon ei kokeilupelaajia mahtunut.  Mestaruuskaudella 20 maalia Valioliigassa viimeistellyttä Diego Costaa ollaan työntämässä ulos seurasta, joten Mitshu Batshuayi on saanut harjoituspeleissä vastuuta hyökkäyksen ankkurina. Arsenalia vastaan kaksi maalia iskenyt belgialainen on todennäköinen aloittaja myös Bayerniä vastaan, kun Moratan odotetaan vaihdosta kentälle.    

Viisi peräkkäistä Bundesliigan mestaruutta pokanneen Bayern Münchenin kone on yksinyt ICC:n peleissä. Avausottelunsa saksalaiset hävisivät Arsenalille vasta rangaistuspotkukilpailun jälkeen, mutta lauantain matsista AC Milania vastaan ei jäänyt selittelyille sijaa italialaisten pyöriteltyä Carlo Ancelottin miehistöä 4-0. Uralleen uutta nostetta Münchenistä etsivä James Rodriguez on toistaiseksi esiintynyt vaatimattomasti. Arsenal ottelun perusteella 90-luvun huippupelaaja Mathias Sammerin arvioi kolumbialaisen olevan liian hidas pärjätäkseen laitahyökkääjänä.

 

Chelsea mahdollinen avaus 11 (3-4-3): Courtois; Cahill, Luiz, Azpilicueta; Alonso, Fabregas, Kante, Moses; Pedro, Batshuayi, William

Bayern München mahdollinen avaus 11 (4-2-3-1): Fructhl, Rafinha, Hummels, Alaba, Bernet; Martinez, Tolisso; Coman, Müller, Ribery; Lewandowski

 

TV & Stream 

Chelsea ja Bayern München kohtaavat tiistaina Suomen aikaan kello 14:35 alkavassa Internation Champions Cupin ottelussa, jonka voi katsoa Elisa Viihde Sport suoratoistopalvelussa sekä Elisa Viihde Sport 1 -kanavalla. Myös ahapeliyhtiö Betsson näyttää International Champions Cupin ottelut maksuttomassa striimauspalvelussaan suorina lähetyksinä. Streamin katsominen vaatii Betssonin pelitilin, jolla on vähintään 5 € rahaa. Itse otteluiden katsominen on kuitenkin ilmaista eikä vaadi pelaamista palvelussa. 

Lue myös nämä: