Yle vahvasti mukana koripallon MM-kisoissa – 17 suoraa lähetystä TV2:ssa ja Areenassa
Seuraavan kahden viikon aikana on tarjolla televisiossa runsaasti huippukorista, kun lajin MM-kisat käynnistyvät lauantaina Kiinassa. Yle, Viasat ja Viaplay esittävät otteluita kanavillaan. Yleisradio esittää TV2:ssa ja Areenassa 17 ottelua suorina lähetyksinä mukaan lukien mitalipelit. Tämän lisäksi koripallon MM-kisoja voi seurata NordicBetin ilmaisina live streameina.
Suomi osallistui vuoden 2014 koripallon MM-kisoihin, mutta tämän vuoden turnauksessa Susijengiä ei nähdä Henrik Detmannin miehistön jäätyä karsintojen jatkolohkossaan neljänneksi. Suomen lohkosta kisoihin etenivät Ranska, Venäjä ja Tshekki.
Kiinan MM-turnauksesta odotetaan tasaisempaa kuin aikoihin. Hallitseva maailmanmestari Yhdysvallat voitti Serbian edellisessä MM-finaalissa näytöslukemin 129-92. Edellisen kerran USA:n miesten koripallomaajoukkue kokenut arvokisatappion vuoden 2006 MM-kisoissa, jolloin Kreikka pudotti NBA-miehet välierissä koriluvuin 101-95.
Useat eturivin NBA-pelaajat ovat kieltäytyneet maajoukkuekutsusta, joten MM-turnaukset suurimmat tähdet löytyvät muualta kuin USA:n joukkueesta. Kreikan Giannis Antetokounmpo ja Serbian Nikola Jokic ovat turnauksen ainoat pelaajat, jotka mahtuvat NBA:n ensimmäiseen All-Stars viisikkoon. Jenkkien nimekkäin pelaaja lienee kapteeni Kemba Walker, joka on pelannut kolmesti NBA:n tähdistöottelussa. Muita mielenkiintoisia nimiä Gregg Popovichin luotsaamassa joukkueessa ovat nuoret tähdet Jayson Tatum ja Donovan Mitchell.
Koripallon MM-kisat 2019
- Kiinassa 31.8.–15.9. Mukana on 32 maata.
- Joukkueet on jaettu kahdeksaan neljän joukkueen alkulohkoon, joista kaikki pelataan eri kaupungeissa. Jokaisesta lohkosta kaksi parasta maata etenee neljännesvälieiin.
- Finaali pelataan Pekingissä 15. syyskuuta.
- TV: Yle TV2 ja Areena, Viasat ja Viaplay.
- Koripallon MM-kisojen lohkot ja otteluohjelma
Kommentit