U20-välierä Suomi – Sveitsi: Vastassa kisojen kovin yksilö

 

U20-kisat lähestyvät loppuaan. Alkusarjassa ei nähty ainottakaan yllätystä, mutta puolivälierissä monet ennakkosuosikit tippuivat kokonaan mitalipeleistä. Neljän parhaan joukossa Suomen lisäksi ovat Sveitsi, Venäjä ja Yhdysvallat.

Venäjän ja Yhdysvaltojen välinen välieräottelu alkaa tänään kello 23:00. Suomen ja Sveitsin kohtaaminen alkaa huomisen puolella kello 3:00.

 

Sveitsi ei ole mikään heittopussi

Sveitsi voi tuntua tässä vaiheessa unelmavastustajalta, jonka Nuoret Leijonat voittavat leikiten. Paperilla näin onkin, mutta täytyy muistaa, että Sveitsi onnistui tiputtamaan puolivälierässä Ruotsin, jolla ei ollut allaan yhtäkään tappiota.

Käkikellomaan suurin yksittäinen sankari on ollut maalivahti Luca Hollenstein. Sveitsin divaria pelaava 18-vuotias kassari on kisoissa pelannut uskomattomalla 97,8 torjuntaprosentilla. Sataa laukausta kohti sisään hänellä on mennyt siis vain alle kolme maalia. Hollenstein on nuorten kisojen ehdottomasti kovin yllättäjä ja monen mielestä ylipäätään parhaiten suoriutunut yksilö.

Ruotsiakin vastaan Hollenstein pysäytti kaikki 41 laukausta. Ottelun jälkeen hän sain ansaittua suitsutusta.

– Hän oli tänään kuin taikuri, joukkuekaveri Nando Eggenberger kommentoi IIHF:lle.

Joukkueesta löytyy pisteiden valossa myös kovia onnistujia. Philipp Kurashev on tehnyt turnauksen aikana tehot 5+1=6. Suomen joukkueessa yksikään pelaaja ei ole pystynyt vastaaviin lukuihin.

Suomen täytyy siis ottaa Sveitsi aivan yhtä tosissaan kuin Kanadakin. Vasta puolivälierässä Nuoret Leijonat toteuttivat omaa kiekollista pelitapaansa ja vei sillä hampaat Kanadan tähtisikermästä.

Isoimmat ongelmat olivat maalinteossa. Mukana oli rutkasti huonoa tuuriakin, mutta nyt kiekkoa pitää saada tolppien väliin ilman puolivälierässä nähtyä satumaista tuuriakin. Vastaavanlaisia pomppumaaleja tuskin tulee näissä kisoissa enää ainuttakaan.