TV-tärppi: Suomi kohtaa Viron vuoden viimeisessä maaottelussa

Torstaina 9. marraskuuta kello 19:00, maaottelu Suomi – Viro

Ottelun esittää:
• Elisa Viihde Sport – maksuton 1kk tutustumistarjous ja lisätietoja saatavissa täältä

 

Suomen miesten jalkapallomaajoukkue saa vieraakseen Viron kuluvan vuoden viimeisessä A-maaottelussa. Olympiastadionin remontin vuoksi kotiottelunsa Tampereella ja Turussa pelannut Huuhkaja-parvi nähdään pääkaupungissa ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen, kun joukkue astelee tänä iltana Telia 5G Arenan keinonurmelle.  

Suomi vertyi lokakuussa päättyneessä MM-karsinnassa oivalliseen iskuun ottaen kahdeksan yhdeksästä pisteestään viimeisissä neljässä pelissään. Erityisen makeita tuloksia olivat kotivoitto Islannista sekä Pyry Soirin pelastama tasapeli Kroatiasta. Viro-voitolla Huuhkajien tappiottomien pelin putki venyisi viiteen.

Kohtaaminen on A-maajoukkuen historian 32:n Viron kanssa. Suomi on Fifan rankingissa sijalla 74 kuusi pykälää Viroa edellä, mutta eestiläiset ovat voittaneet joukkueiden kaksi edellistä kohtaamista. Kansainvälisesti tunnetuinta virolaispelaajaa Liverpoolin Ragnar Klavania ei nähdä Suomea vastaan. Sen sijaan joukkueesta löytyy peräti viisi Veikkausliigasta tuttua pelaajaa, joista tunnetuimmat ovat SJK:n maalivahti Mikhel Aksalu ja KuPS:n hyökkääjä Ats Purje

 

https://www.youtube.com/watch?v=zvsqPnjKprE

Nykyisin KuPSia edustava Ats Purje kuritti Huuhkajia kaksi vuotta sitten kahdella maalilla. 

 

Suomen joukkue

Päävalmentaja Markku Kanerva on nimennyt joukkueeseensa 21 pelaajaa. Siitä huolimatta, että ottelussa ei jaeta karsinapisteitä, saa Viro vastaansa vahvan Suomen. Pelaaminen tekonurmella antaa joukkueen johdolle tärkeää tietoa ensi syksynä alkavaa Nations Leagueta ajatellen. Edellisen kerran Töölön Stadionilla on pelattu maaottelu marraskuussa 2006, jolloin Suomi löi EM-karsinnassa Armenian Mika Nurmelan maalilla.

Huuhkaja-fanien kannalta Viro-ottelun mielenkiintoisinta antia lienee Glen Kamaran ensiesiintyminen maajoukkuepaidassa. Vuosina 2012-15 läpimurtoa Arsenalissa yrittänyt 22-vuotias keskikenttäpelaaja edustaa nykyisin Skotlannin liigan Dundee FC:tä. Joukkueen nimeämisen jälkeen kokenut puolustuspelaaja Markus Halsti kutsuttiin apuun poisjääneen Sauli Väisäsen tilalle.

MM-karsinnoissa Suomen joukkueen vakiokalustoon kuuluneiden Tim Sparvin, Alexander Ringin ja Perparim Hetemajn puuttuminen joukkueesta tarjoaa nuorisolle mahdollisuuden antaa näyttöjä. Kamaran lisäksi Huuhkajissa toistaiseksi vähälle peliajalle jäänyt IFK Norrköpingin Simon Skrabb saanee arvokkaita minuutteja keskikentällä.

 

Elisa panostanut MM-otteluihin – tarjoaa kuukauden veloituksetta

Suomen ja Viron välisen ottelun voi katsoa Elisa Viihde Sportin kautta suoratoistona. Elisa tarjoaa uusille asiakkailleen tutustumistarjouksena ensimmäisen kuukauden maksutta, minkä jälkeen tilaus jatkuu 6,90 euron kuukausihintaan. Palveluun tutustuminen on tehty helpoksi, sillä sen voi perua nopeasti netissä kokeilujakson aikana. Elisa näyttää Huuhkajien ottelun lisäksi tulevan viikon aikana muun muassa mielenkiintoisia jalkapallon MM-karsintojen jatko-otteluita.

Elisan kasvanut kunnianhimo urheilua kohtaan näkyy TV-toteutuksessa. Kanava on panostunut monipuoliseen kameratuotantoon sekä studio-osuuteen, jonka asiantuntijana toimivat Viro-maaottelussa HJK:n mestarivalmentaja Mika Lehkosuo sekä Huuhkajien Moshtagh Yaghoubi. Ottelun selostaa Jarkko Litmanen.
 

Elisa Viihde Sport – maksuton 1kk tutustumistarjous saatavissa täältä

Mielenkiintoisia tulevia otteluita Elisa Viihde Sportilla:

  • To 9.11. klo 21.45 Kroatia – Kreikka (MM-jatkokarsinta)
  • Pe 10.11. klo 21.45 Ruotsi – Italia (MM-jatkokarsinta)
  • La 11.11. klo 21.45 Tanska – Irlanti (MM-jatkokarsinta)
  • Su 12.11. klo 19.30 Real Madrid – Barcelona Bàsquet (Petteri Koponen)
     

Elisa Viihde Sportin muita urheilusisältöjä

  • Huuhkaja-tähtien ottelut Ruotsin, Tanskan ja Hollannin liigoissa 
  • Espanjan korisliiga (Koponen & Salin)
  • Jääkiekon Mestis 
  • Korisliiga
  • Salibandyliiga

 

Joukkue Viroa vastaan:

Maalivahdit: Lukas Hradecky (Eintracht Frankfurt), Jesse Joronen (AC Horsens), Anssi Jaakkola (Reading FC).

Puolustajat: Albin Granlund (IFK Mariehamn), Niklas Moisander (Werder Bremen), Juhani Ojala (BK Häcken), Joona Toivio (Molde FK), Markus Halsti (FC Mitdjylland), Juha Pirinen (HJK), Paulus Arajuuri (Brøndby IF)

Keskikenttäpelaajat: Rasmus Schüller (HJK), Thomas Lam (FC Twente), Glen Kamara (Dundee FC), Robin Lod (Panathinaikos FC), Kasper Hämäläinen (Legia Warszawa), Simon Skrabb (IFK Norrköping)

Hyökkääjät: Fredrik Jensen (FC Twente), Joel Pohjanpalo (Bayer 04 Leverkusen), Teemu Pukki (Brøndby IF), Jasse Tuominen (FK Bate Borisov), Pyry Soiri (FC Shaktyor Soligorsk)

 

Lue lisää

 

TVmatsit.com on Suomen suositun TV-urheilun opas.