
TV-tärppi: Suomalaishyökkääjä Arsenalin kaatoon?
Torstai-iltana saatetaan nähdä suomalaisväriä Eurooppa-liigassa, kun BATE Borisov saa vieraakseen Valioliigan suurseuroihin kuuluvan Arsenalin. Ruutu+ ja Nelonen Pro 1 ottelun esittävät suorana kello 19:50 alkaen.
Valko-Venäjän mestaruuden 11 kertaa peräkkäin voittanut Bate Borisov hankki viime maaliskuussa hyökkääjä Jasse Tuomisen FC Lahdesta. Vuonna 1995 syntynyt Tuominen edusti Lahtea 2013-17 yhteensä 34 Veikkausliigan ottelussa tehden 10 maalia. U18- ja U21-ikäkausimaajoukkueisiin kuulunut Lahden Reippaan kasvatti sai 2017 tammikuussa miesten “talvimaajoukkueseen”.
Suomalaishyökkääjä ei ole vielä onnistunut vakiinnuttamaan paikkaansa Valko-Venäjän Valioliigan mestaruudesta kamppailevan Baten avauskokoonpanossa. Loukkaantumisista kärsinyt Tuominen on pelannut Wyschejschaja Lihassa yhdeksessä ottelussa yhteensä 247 minuuttia saldonaan yksi maali. Viime lauantaina myös keskikentällä hyökkäävässä roolissa viihtyvä lahtelainen pelasi Baten 6-0 voittoon päättyneessä pelissä 17 minuuttia.
BATE ei ole kotonaan heittopussi
BATE:n Borisov-Arena on linnake, josta pisteitä ei haeta helposti. Viime vuosina niin Bayern München, AS Roma kuin Athletic Bilbao ovat joutuneet toteamaan kotijoukkueen paremmakseen. Kotikentällä tappiottomien Europelien putki on venynyt 7 ottelun mittaiseksi Barcelonan ollessa edellinen täyden pistepotin Borisovista ryöstänyt joukkue.
Bate avasi Eurooppa-liigan 1-1 tasapelillä Belgradin Punaisen tähden vieraana, kun Arsenal puolestaan voitti FC Kölnin Emirates Stadiumilla 3-1 toisen puoliajan nousun ansiosta. Lontoolaisjoukkue ottaa Eurooppa-liigan tosissaan, sillä turnauksen voittaminen saattaa Gunnersille olla turvallisin polku ensi vuoden Mestarien liigaan.
Valioliigan joukkueista myös Everton pelaa tänä iltana Eurooppa-liigaa. Ronald Koemanin miehistö kärsi avauskierroksella 3-0 tappion Atalantalle, joten Toffeesille on runsaasti parannettavaa Apollonin saapuessa Goodison Parkille.
Lue lisää
- Neymar – käärme paratiisissa
- Bundesliigan Suomen TV-oikeudet eivät ole käyneet kaupaksi
- Näin hankit liput jalkapallon MM-kisoihin
Kommentit