
TV-tärppi: Liigan Ice Challenge näkyy maksutta Nelosella
Ottelun esittävät:
• Nelonen
• Ruutu+
Ruutu+ :n voi hankkia tälle kaudelle alennettuun hintaan (14,95 € / kk) täältä. Paketilla näkee kaikki Liigan ottelut.
HIFK saa 120-vuotisen taipaleensa kunniaksi tiistaina Kaisaniemessä pelattavaan ulkoilmaotteluun vieraakseen Oulun Kärpät. Itsenäisyyspäivän aattona pelattavassa ottelussa juhlistetaan HIFK:n oman historian lisäksi myös 100-vuotiasta Suomea.
Järjestelyissä HIFK on ottanut opiksi lauantaisesta Jokerien ja Pietarin SKA:n kohtaamisesta samalla areenalla. KHL-ottelussa 18300 katsojaa ruuhkauttivat turvatarkastukset eivätkä kaikki katsojat ehtineet ajoissa omille paikoilleen, joten Liiga-ottelun enimmäisyleisöä päätettiin laskea 16000 katsojaan.
– Lauantain ottelun tapahtumien seurauksena tulimme siihen tulokseen, että kapasiteetin pienentäminen on välttämätöntä. Me haluamme varmistaa, että juhlaottelun järjestelyt sujuvat ja pääsemme pitämään seuran kannattajien kanssa onnistuneet IFK:n 120-vuotisbileet, HIFK:n toimitusjohtaja Jukka Valtanen kommentoi seuran tiedotteessa.
Otteluun kannattaa tulla hyvissä ajoin, sillä Haloo Helsinki! aloittaa show’n jo kello 18:00.
Ainutlaatuiset puitteet saavat ansaitsemansa ottelun
Ottelu ei ole ainutlaatuinen pelkästään pelipaikkansa takia, vaan siitä voidaan odottaa myös urheilullisesti timanttista. Kärpät ja HIFK ovat Liigan kuumimpien joukkueiden joukossa, kun kumpikaan ei ole hävinnyt kymmenen viimeisen ottelunsa aikana kertaakaan varsinaisella peliajalla. Kärppien pelaajistosta löytyy valovoimaisia tähtiä, sillä joukkueessa pelaa maalipörssin ja pistepörssin kärkinimet. Maaliahne Charles Bertrand ja peliä tekevä Julius Junttila ovat parasta, mitä Liigalla on tarjota. Helsinkiläisten kiinnostavin pelaaja on 18-vuotias Miro Heiskanen. Nuorukainen on tällä kaudella nostettu esiin monissa videokoosteissa, mutta lyhyet videopätkät eivät tee kunniaa Heiskaselle. Puolustajan liigapelejä kannattaa katsoa vielä, kun se on mahdollista. Ensi kaudella hänen työpaikkansa on todennäköisesti Atlantin toisella puolella.
Olosuhteiden arpapeli
Ulkojää on olosuhteiltaan erilainen kuin kliininen jäähalliympäristö. Kiekko ottaa ulkojäällä enemmän arvaamattomia pomppuja, ja nopea syöttöpeli voi olla haasteellista. Jokerit ja IFK pelasivat vuosina 2011, -12 ja -14 ulkoilmaottelun keskitalvella, jolloin pakkanen saattoi äityä purevaksi. Nyt sellaisesta ei ole ongelmaa, mutta oman eksotiikkansa tuovat mahdollinen vesi- tai räntäsade. Vaikeat olosuhteet kysyvät paljon niin jäältä, pelaajilta kuin katsojiltakin. Ilmatieteenlaitoksen ennuste lupailee lämpötilan olevan nollassa. Lähempänä yhdeksää voi sataa räntää. Kaisaniemen puistoon rakennettu kiekkoareena on nimensä mukaisesti tehty jääkiekkoa varten. Talviklassikot pelattiin Olympiastadionilla ja järjestäjien oli sopeuduttava haastavaan ympäristöön. Nyt jouluisen taivaan alla pelattavassa ottelussa katsomot ovat huomattavasti lähempänä ja kaukalo on tehokkaasti valaistu, jotta kiekko näkyy niin ylimpään riviin kuin kotikatsomoonkin.
TV ja suoratoisto
Nelonen on saanut poikkeuksellisesti esitettäväkseen HIFK:n ja Kärppien kohtaamisen tiistain Liiga-pelissä. Lähetys alkaa jo 18:00. Kaikki Liigan ottelut voi katsoa suorana tai tallenteina Ruutu+ suoratoistopalvelusta, jonka Liiga-paketin tilaus maksaa 14,95 kuukaudessa.
Lue lisää
- Jussi Jokinen hassuttelee maalin läpiajosta
- Jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-kisat ohjelma ja televisiointi
- Video: Kuinka monta sekuntia tarvitaan maalin tekemiseen?
Kommentit