
Tanska – Australia – 21.6.2018 klo 15:00
21.6.2018 klo 15:00 Tanska – Australia (C-lohko) @ Yle TV2 & Yle Areena
Ottelun kulku
Jalkapallon MM-kisojen avausottelussa Perulta ryöstetty täysi pistepotti antaa Tanskalle hyvät lähtökohdat iltapäivän otteluun Australiaa vastaan. Jos punapaidat voittavat Socceroosin, voi Tanska varmistaa paikkansa 16 joukossa jo tänään edellyttäen, että maailmanmestarisuosikkeihin kuuluva Ranska lyö Perun C-lohkon seuraavassa matsissa.
Maalijuhlia torstain ensimmäinen ottelua tuskin tarjoaa, sillä niin Australian kuin Tanskankin vahvuus on joukkuepuolustamissa. Australia onnistui pitämään ainakin paperilla tulivoimaisen Ranskan yhdessä maalissa aina avauspelin viimeiselle kympille asti, kunnes Paul Pogban yritys kimposi puolustaja Aziz Bechichistä omaan verkkoon.
Tanska ei onnistunut juurikaan luomaan maalipaikkoja tiivisti puolustanutta Perua vastaan. 1-0 päättyneen ottelun ainoa maalia syntyi vastahyökkäyksestä, kun Christian Eriksen vapautti vahvan nousun päätteeksi Yussuf Poulsenin maalintekoon. Tanskan pelirakentelu on pitkälti Eriksenin varassa, joten Socceroos todennäköisesti ottaa Perusta mallia ja asettaa Tottenhamin tähden erikoisvartiointiin.
Ennakkoon Tanskan ja Australian kohtaaminen ei haise maalijuhlalta. Siitä huolimatta, että Socceroos hävisi ensimmäisen ottelunsa, olisi sillä tasapelipisteen myötä vielä mahdollisuus taistella jatkopaikasta Perua vastaan alkusarjan viimeisessä matsissa. Näin ollen Australian ei tarvitse vielä tässä pelissä valita rohkeampaa pelitapaa. Ranska-ottelussa Australia kirjautti kuusi maaliyritystä, josta ainoa puiden väliin kohdistunut laukaus oli Mile Jedinakin rangaistuspotku. Tanskan avauspelin yritysten ja maalilaukausten määrä 10/3 kertoo siitä, että Age Hareiden miehistöllä on vielä parannettavaa hyökkäyspelissään.
Pelijärjestys on Tanskan kannalta edullinen, koska se kohtaa C-lohkon parhaan joukkueen viimeisenä. Parhaassa tapauksessa Ranska on jo varmistanut jatkopaikkansa ennen alkusarjan päätösmatsia, jolloin sopuisa tasapelikin riittäisi Les Bleusille lohkon voittoon.
Arvio: kaikki keskiviikon ottelut päättyivät 1-0 tulokseen, ja yhden maalin peliltä torstain ensimmäinen pelikin matsi haisee. Tanska ei hyökkää aivan yhtä monipuolisesti kuin Australian avausvastustaja Ranska, mutta jostain se yhden maalin kaivaa.
Mahdolliset kokoonpanot
Tanska (4-3-3) XI: Schmeichel, Larsen, Dalsgaard, Kjaer, Christiensen; Kvist, Eriksen, Delaney; Sisto, Jörgensen, Poulsen.
Australua (4-2-3-1) XI: Ryan, Behich, Sainsbury, Milligan, Risdon; Mooy, Jedinak; Leckie, Rogic, Kruse; Nabbout.
Kommentit