
Scouttaa Susijengin seuraavat vastustajat lauantai-iltapäivän matseista
Suomalaisten korisfanien odotukset ovat katossa Susijengin otettua torstaina sensaatiomaisen voiton Ranskasta. A-lohkon lauantai-iltapäivän ottelut tarjoavat mahdollisuuden scoutata Suomen seuraavat vastustajat.
13:45 Puola – Islanti @ UnibetTV
Puola ei löytänyt avausottelussaan keinoja Slovenian NBA-tähti Goran Dragicin pysäyttämiseen. Miami Heatin takamies pussitti 30 pistettä johdattaessaan Slovenian 90-81 voittoon. Puolan onnistuja tappio-ottelussa oli 22 pistettä heittänyt ja 13 levaria raapinut takamies Mateus Ponitka.
Islanti sinnitteli vielä puoliajalle (37-33) Kreikan kyydissä, mutta sen jälkeen eteläeurooppalaiset juoksivat saarelaisilta jalat alta. Haukur Palssonin 21 pisteen pelistä huolimatta Islanti jäi lopulta vain 61 pisteen Kreikan 90 vastaan.
Vedonlyönnin kertoimissa Puola on suursuosikki Islantia vastaan ottelussa, jonka arvoidaan ratkeavan 11 pisteen erolla. Suomifanin kannalta tämä matsi on siinä mielessä mielenkiintoinen, että Susijengi kohtaa Slovenian jälkeen heti huomenna Puolan. Lauri Markkanen ja kumppanit saavat Islannin vastaansa keskiviikkona 6. syyskuuta A-lohkon päätösottelussa.
16:30 Kreikka – Ranska @ Yle Areena, Viasat, Viaplay ja Unibet TV
Kreikka joutuu lauantaina epämiellyttävän tehtävän eteen, sillä vastassa on ärsytetty Ranska. Shokkitappio Suomelle merkitsee sitä, että maailman neljänneksi kovimmaksi korismaaksi arvostetun joukkueen polku A-lohkoon voittoon ei ole niin yksinkertainen kuin etukäteen ajateltiin.
On mahdotonta ennustaa onko Kreikalle hyötyä vai haittaa siitä, että se pystyi torstain pelin toisella puoliajalla hölläämään kaasua piste-eron revetessä islantilaisten tavoittamattomiin. Tasohyppy torstain otteluun verrattuna voi olla niin suuri, että Kreikalta saattaa mennä hetki siihen sopeutumiseen.
Vedonlyönnin kertoimissa Ranska on laskettu 1.57-2.48 suosikiksi. Ottelun ennakoidaan kääntyvän Ranskalle 3-4 pinnan marginaalilla. Suomi saa vastaansa Kreikan 5.9.
Susijengin otteluohjelma EM-kisoissa
Torstai 31.8.
20:00 Ranska – Suomi
Lauantai 2.9.
20:00 Suomi – Slovenia
Sunnuntai 3.9.
20:00 Suomi – Puola
Tiistai 5.9.
20:00 Kreikka – Suomi
Keskiviikko 6.9.
20:00 Suomi – Islanti
Lue lisää
- Koripallon EM 2017 -opas
- Entistä kovempi CHL alkaa torstaina
- Liiga-kiekkoon 50 prosentin hinnanalennus
Kommentit