
Ranska – Peru 21.6.2018 klo 18:00
21.6.2018 klo 18:00 Ranska – Peru (C-lohko) @ Yle TV2 & Yle Areena
Peru tarvitsee voiton
Suurin odotuksin jalkapallon MM-kisoihin lähtenyt Ranska ei säväyttänyt avauspelissään C-lohkon jumboksi veikkailtua Australiaa vastaan, mutta onnistui raapimaan pelistä 2-1 voiton sekä tärkeät kolme pistettä.
Ensimmäistä kertaa maailmanmestaruudesta sitten vuoden 1982 taistelevalle Perulle turnauksen ensimmäinen peli Tanskaa vastaan oli sen sijaan karvas pettymys. Jos Christian Cueva olisi upottanut rankkarin ensimmäisen puoliajan lisäajalla 0-0 tilanteessa, olisi ottelutapahtumia hienokseltaan hallinnut Peru ottanut pelistä vähintään tasapelin.
Peru menettää varmasti mahdollisuutensa jatkopaikkaan, jos se ei ota vähintään pistettä Ranskalta. Tasapelikään ei riitä, jos Tanska nousee kuuteen pisteeseen voittamalla Australian torstain ensimmäisessä ottelussa. Jos Tanska ja Australia pelaavat tasan, riittää Ranskalle ja Tanskalle tasapelipiste C-lohkon päätösottelusta, vaikka Peru voittaisikin Australian. Näin ollen Perun kelpaa Ranskasta vain voitto, jos se ei halua jättää jatkapaikkaansa Rouva Fortunan armoille.
Ranska pelivire on vielä kysymysmerkki. Didier Deschampsin ryhmällä on valtava potentiaali, mutta vuoden 1998 maailmanmestarijoukkueen kapteeni ei ole toistaiseksi onnistunut saamaan parasta irti nuoresta joukkueestaan. Täytyy muistaa, että Deschamps jätti kotiin muun muassa Karim Benzeman, Anthony Martialin, Adrien Rabiotin, Kingsley Comanin sekä Alexandre Lacazetten, joten kritiikki manageria kohtaan yltyy heti, kun Les Bleusin esitykset eivät miellytä kansaa ja lehdistöä. Vuoteen 2020 sopimustaan jatkaneen Deschampsin tilannetta ei myöskään helpota Zinedine Zidanen yllättävä ilmaantuminen valmentajamarkkinoille.
Perua vastaan Deschampas saattaa muokata formaationsa 4-2-3-1 muotoon tuodakseen peliin pääpelivoimaisen Oliver Giroudin, joka aloitti Australiaa vastaan penkiltä. Perun topparit Ramos ja Rodriguez ovat vain karvan yli 180-senttisiä, joten Girourdilla on kokonsa puolesta ilmapelissä selvä etu kaksikkoon nähden.
Arvio pelistä: Perun tappio avausmatsissa tarkoittaa sitä, että eteläamerikkalaisten on haettava riskilläkin voittoa Ranskasta, joten pelissä pitäisi aueta maalipaikkoja molempiin päihin. Tämän vuoksi ottelun maaliodotusarvo on hiukan tavallista korkeampi.
Arviot kokoonpanoista:
Ranska (4-3-3) XI: Lloris, Lucas, Umtiti, Varane, Pavard; Pogba, Kante, Tolisso; Griezmann, Mbappe, Dembele.
Peru (4-2-3-1) XI: Gallese, Trauco, Ramos, Rodriguez, Advincula; Yotan, Tapia; Flores, Cueva, Carillo; Farfan.
Vedonlyönti
1X2-markkina:
• Veikkaus: 1.48 – 4.00 – 7.00; kertoiminen palautusprosentti 93,59
• Coolbet: 1.61 – 3.90 – 6.60; kertoiminen palautusprosentti 97,16
Kertoimien perusteella todennäköisimmät tulokset:
• Lopputulos 1-0: Veikkaus 5.10, Coolbet 5.50
• Lopputulos 2-0: Veikkaus 5.70, Coolbet 7.00
Coolbet tarjoaa MM-kisoihin uusille asiakkailleen kampanjana 10 euron talletuksella 60 euroa pelirahaa. Voit aktivoida tarjouksen täältä.
Kommentit