
Nuorille Leijonille taas NHL-vahvistus! Neljä pelaajaa karsiutui ryhmästä
Lue myös: Jääkiekon MM U20 2018 – Katso ohjelma ja televisiointi
Nuoret Leijonat ovat saaneet kolmannen NHL-vahvistuksen. Boston Bruinsin puolustaja Urho Vaakanainen on liittynyt Suomen vahvuuteen.
Vaakanainen on ollut sivussa ison osan kaudesta kärsittyään aivotärähdyksestä. Vasta toisessa NHL-ottelussaan hän sai Ottawa Senatorsin puolustaja Mark Borowieckin kyynärpäästä ikävästi kasvoihinsa. Kahden NHL-ottelun lisäksi hän on pelannut tällä kaudella kuusi AHL-kamppailua tehoin 0+2.
Luotettavana oman pään puolustajana tunnettu Vaakanainen oli Suomen nuorten joukkueessa viime vuonnakin. Tuolloin hän sai tililleen yhden syöttö pisteen viidessä ottelussa.
Nuorten Leijonien leiriryhmää karsittiin samalla neljällä pelaajalla. Laukkunsa saivat pakata hyökkääjä Aleksi Klemetti sekä puolustajat Mikko Kokkonen, Joona Riekkinen ja Lassi Thomson. Erityisesti Kokkosen tippumista voi pitää isona yllätyksenä. 18-vuotias puolustaja on ollut isossa roolissa Jukurien pakistossa ja häntä pidetään varmana ykköskierroksen varauksena ensi kesän draftissa.
Kommentit