
Lukaku haastaa Kanen maalikuninkuudesta
• Vinkki vedonlyöjille: Maanantain Belgia – Japani -paliin on saatavilla maistuva 50.00 kerroin Belgialle täältä.
Alkusarjan peleissä viisi maalia viimeistelleen Harry Kanen mahdollisuudet voittaa jalkapallon MM-kisojen maalinkuninkuus paranivat myöhään lauantai-iltana, kun Uruguay pudotti turnauksesta neljä maali tehneen Cristiano Ronaldon Portugalin.
Nyt Kanen kanssa maalipörssin voitosta kisaa tiukimmin Romelu Lukaku, jolle tarjoutuu maantaina oivallinen tilaisuus tehdä lisäosumia, kun Belgia kohtaa neljännesvälieräjoukkueista heikoimmaksi joukkueeksi arvioidun Japanin. Alkusarjassa Lukaku teki kaksi maalia Panamaa ja Tunisiaa vastaan, mutta huilasi Kanen tavoin Belgian ja Englannin välisen G-lohkon päätösmatsin.
Suosiolla lohkonsa toiseksi jäänyt Englanti kohtaa tiistaina Kolumbian ottelussa, jossa Kane pääsee ottamaan mittaa joukkuetoveri Davinson Sanchezista. Puolivälierävastustajan optimoiminen saattaa vielä kostautua Englannille, koska Brasilian kisoissa kahdeksan joukkoon selvinneen Los Cafeterosin yli ei niin vain kävellä.
Viisi pelaajaa on tehnyt MM-turnauksessa kolme maalia. Näistä Diego Costa ei ole enää taistelemassa kultaisesta kengässä, koska Espanjan tie nousi pystyyn ensimmäisellä jatkokierroksella. Neljä muuta kolmen maalin miestä ovat Ranskan Kylian Mbappe, Uruguayn Edinson Cavani sekä Venäjän kaksikko Cheryschev ja Dzyuba, jotka kaikki ovat jo pelanneet ensimmäisen jatkopelinsä.
Hiukan yllättäen Philippe Coutinho on kahdella osuamallaan Brasilian paras maalintekijä Neymarin jäätyä kolmessa pelissä vain yhteen maaliin. Selecaon tähdillä voisi olla vielä pieni mahdollisuus nousta taistelemaan kisojen maalikuninkuudessa, mutta se vaatisi onnistumisia Meksikoa vastaan.
Sija | Nimi | Maa | Maalit |
1. | H. Kane | ENG | 5 |
2. | R. Lukaku | BEL | 4 |
2. | C. Ronaldo | POR | 4 |
4. | D. Costa | ESP | 3 |
4. | E. Cavani | URU | 3 |
4. | D. Cheryshev | RUS | 3 |
4. | A. Dzyuba | RUS | 3 |
4. | K. Mbappe | FRA | 3 |
9. | P. Coutinho | BRA | 2 |
9. | A. Granqvist | SWE | 2 |
9. | A. Griezmann | FRA | 2 |
9. | E. Hazard | BEL | 2 |
9. | Y. Mina | COL | 2 |
9. | L. Modric | CRO | 2 |
9. | J. Stones | ENG | 2 |
9. | L. Suarez | URU | 2 |
*Turnauksessa jatkavat pelaajat lihavoitu.
**2 maaleista tehneistä pelaajista mukava vain turnauksessa jatkavat.
Kommentit