
Lentopallon EM-karsinta televisiointi ja otteluohjelma
Lentopallon TV-vinkki:
• Hyödyntämällä Ruutu+:n → 0 € / kk tutustumisedun voit katsoa veloituksetta kuukauden päivät lentopallon EM-karsintaa.
Suomen miesten ja naisten lentopallomaajoukkueilla on edessään tärkeä syksy. Miehet jahtaavat jo seitsemättä peräkkäistä EM-paikkaa. Naiset puolestaan hakevat ensimmäisestä kutsuaan maanosan mestaruusturnaukseen sitten vuoden 1989.
Karsinnat vuoden 2019 EM-kisoihin pelataan elokuun lopussa ja vuoden 2019 tammikuun alussa. Molemmilla joukkueilla on selkeä tavoite – pelata ensi syksyn laajennetussa 24 joukkueen EM-lopputurnauksessa. Normaalisuorituksella karsintojen ei pitäisi tuottaa Suomelle vaikeuksia, mutta mistään itsestäänselvyydestä ei silti voida puhua.
Miehet arvottiin kolmen joukkueen lohkoon yhdessä Tanskan ja Romanian kanssa. Tanska osoitti yllätysvalmiutensa jo kaksi vuotta sitten piinaamalla karsintaturnauksessa Suomea neljän erän verran. Romania on perinteisen tyylin itäeurooppalaisjoukkue, jolle ei kannata antaa pelin ohjia käsiinsä. Suurimman kysymysmerkin miesten EM-kisapaikan suhteen tuovat muutamat kokeneiden pelaajien loukkaantumiset ja poisjäännit. Uusia vastuunkantajia tarvitaan siis jo näissä karsinnoissa.
Suomen naiset ovat osoittaneet parin viime kesän aikana kuuluvansa Euroopan kärjen tuntumaan. Vuoden takaisen Euroopan liigan hopean ja tämän kesän Kultaisen liigan nelossijan jälkeen jääminen EM-kisojen ulkopuolelle olisi jopa hienoinen pettymys. Piia Korhonen parantelee vielä nilkkaansa, joten hakkurin paikalle on päävalmentaja Tapio Kangasniemellä tilaus vetämässä. Suomi avasi karsinnat keskiviikkona 2-3 -vierasvoitolla Virosta. Tasaisia kamppailuja on varmasti tiedossa myös Ruotsin ja Tshekin kanssa.
Miehissä EM-kisoihin selviytyvät suoraan neljä järjestäjämaata (Ranska, Slovenia, Belgia ja Hollanti) sekä kahdeksan joukkuetta (Venäjä, Saksa, Serbia, Italia, Bulgaria, Tshekki, Puola ja Turkki) edellisten kisojen perusteella. Karsinnoista mukaan kelpuutetaan lohkovoittajat ja viisi parasta lohkokakkosta.
Naisissa vastaavasti suorat paikat ovat järjestäjämaan ominaisuudessa Turkilla, Puolalla, Unkarilla ja Slovakialla sekä edellisten EM-kisojen perusteella Serbialla, Hollannilla, Azerbaidzhanilla, Italialla, Venäjällä, Valko-Venäjällä, Saksala ja Bulgarialla. Karsinnoissa kisapaikalla palkitaan kunkin lohkon kaksi parasta.
Ruutu+ näyttää molempien joukkueiden kaikki EM-karsintaottelut suorina nettilähetyksinä. Lauantaina 18. elokuuta ohjelmassa ovat kello 17.00 Suomi – Tshekki (naiset) ja kello 20.00 Tanska – Suomi (miehet).
Otteluohjelmat lentopallon EM-karsinta
Naiset
Ke 15.8. klo 19.00 Viro-Suomi 2-3
La 18.8. klo 17.00 Suomi-Tshekki, Salo
Ke 22.8. klo 17.00 Suomi-Ruotsi, Helsinki
La 25.8. klo 17.00 Ruotsi-Suomi, Uumaja
La 5.1. Tshekki-Suomi
Ke 9.1. Suomi-Viro
Miehet
La 18.8. klo 20.00 Tanska–Suomi, Ikast
Ke 22.8. klo 20.00 Suomi–Romania, Helsinki
Su 26.8. klo 18.00 Romania–Suomi, Craiova
5.1. tai 6.1. Suomi–Tanska, paikka auki
Katso TV-oppaastamme:
→ Tulevat lentopallon TV-ottelut
Kommentit