
Kanada ja USA saavat ykköshyökkääjänsä MM-jäille
Katso myös: Jääkiekon MM-kisat 2018 – täydellinen turnausopas!
Ensimmäisten pelaajajulkistusten perusteella Kanada ja USA lähettävät 4.-20. toukokuuta järjestettäviin jääkiekon MM-kisoihin varsin kilpailukykyiset joukkueet. NHL-pelaajien jääminen pois helmikuun PyeongChangin olympialaisista lienee vaikuttanut tähtien haluun taistella MM-mitaleista.
Kanesta jenkkien kapteeni
Team USA:n GM Bill Zito löi tiistaina järjestetyssä tiedotustilaisuudessa pöytään kova nimen kertoessaan Chicago Blackhawksin Patrick Kanen kantavan C-kirjainta Tanskan MM-turnauksessa. 29-vuotias Kane on voittanut Blackhawksin paidassa kolme Stanley Cupia (2010, 2013 ja 2015). Mestaruuskaudella 2013 Kane myös valittiin NHL-pudotuspelien arvokkaimmaksi pelaajaksi, joten juuri kovempaa nimeä jenkkejä MM-turnauksessa luotsaava Jeff Blashill ei olisi kipparikseen uskaltanut toivoa.
Myös viimeiset kolme kautta Red Wingsin päävalmentajana toiminut Blashill nimettiin jenkkien valmentajaksi vasta eilen, minkä voisi kuvitella antavan pienen edun Suomen kaltaisille joukkueille, joilla on päätoiminen valmentaja ympäri vuoden.
Blackhawksin pelaajista laitahyökkääjä Alex DeBrincantin sekä puolustaja Connor Murphyn odotetaan liittyvän USA:n joukkueeseen, kun keskushyökkääjä Nick Schmaltz on ilmoittanut vielä harkitsevansa osallistumistaan.
Kuluneella kaudella Kane summasi runkosarjassa pisteet 27+49=76 Blackhawksin jäätyä 19 pisteen päähän NHL:n pudotuspeleistä. Tanskassa Kane edustaa USA:n joukkuetta seitsemättä kertaa kansainvälisessä turnauksessa ja toista kertaa MM-kisoissa. Kaudella 2015-16 NHL:n pistepörssin tehoin 46+60 voitanut Kane nähtiin edellisen kerran MM-turnauksessa 2008, jolloin Suomi pudotti USA:n mitalipeleistä. Kanelle tarjoutuu mahdollisuus ottaa revanssi Leijonista, kun USA ja Suomi kohtaavat MM-kisojen alkusarjan päätösottelussa 15. toukokuuta.
Kanadan joukkueessa mestariainesta
Suomi pääsee ottamaan mittaan jääkiekon MM-kisojen lohkovaiheessa myös Kanadan joukkueesta, jonka valmennusryhmä nimettiin eilen. Päävastuun valmennuksesta kantaa Carolinaa luotsannut Bill Peters Mike Yeon (St. Louis) ja Bob Boughnerin (Florida) toimiessa apuvalmentajina.
Valmennusryhmää kovempi uutinen oli kuitenkin tieto 21-vuotiaan Connor McDavidin nimeämisestä Kanadan MM-kisajoukkueeseen. Edmonton Oilersia edustava McDavid kiistatta yksi NHL:n voimaisimmista tähdistä. Siitä huolimatta, että sentteri on ehtinyt pelata vasta kolme kautta NHL:ssä, löytyy meriittilistalta jo kaksi pistepörssin voittoa. Tällä sesongilla McDavid paukutti uransa ennätystehot 41+67=108. Suomalaisille McDavid on tuttu vuoden 2016 MM-kisojen finaalista, jossa tuolloin 19-vuotias hyökkääjä iski voittomaalin Mikko Koskisen selän taakse.
Myös Oilersin Ryan Nugent-Hopkinsin sekä New York Islandersia edustavan Jordan Eberlen odotetaan tulevan nimetyiksi Kanadan joukkueeseen. Muita nimiä, joiden uskotaan osallistuvan MM-turnaukseen, ovat vuoden tulokasehdokas Matthew Barzal, Ryan Pulock, Bo Horvat, Ryan O'Reilly, Thomas Chabot sekä Jean-Gabriel Pageau.
Sen sijaan kuluneella kaudella New York Islandersia edustanutta John Tavaresia ei nähdä MM-turnauksessa, koska hyökkääjällä ei tällä hetkellä ole yhdenkään NHL-seuran kanssa sopimusta.
Suomi kohtaa MM-kisojen alkusarjassa Kanadan lauantaina 12.5. kello 21:15 alkavassa iltaottelussa.
Lue lisää
- Jääkiekon MM 2018 – kaikki MM-kisoista!
- F1 kausi 2018 – kisakalenteri ja lähetykset
- Liigan pudotuspelit 2018
- Näin katsot Aarnio-sarjan ilmaiseksi
Kommentit