
Juventus testaa uudistuvan Barcelonan
Barcelonan lähtökohdat otteluun
Barcelonan kanssa ensimmäisellä kaudellaan triplaa juhlinut ja vielä toisella La Ligan mestaruuden sekä Espanjan Cupin voittanut Luis Enrique ilmoitti keväällä jättävänsä seuran. Kolme kautta mediaa, politikointia sekä jatkuvia menestyspaineita olivat ilmeisesti imeneet 46-vuotiaan entisen huippupelaajan kuiviin, sillä mies kertoi tarvitsevansa lepoa.
Kun Barcelona kohtaa sunnuntain vastaisena yönä International Champions Cupin ottelussa Juventuksen, on joukkueen peräsimessä ensimmäistä kertaa Enriquen päävalmentajakauden jälkeen uusi mies. Ernesto Valverde on ennen kaikkea turvallinen valinta. 1980-luvun lopussa Barcelonaa parin kauden verran edustanut hyökkääjä on yksi Espanjan kokeneimmista valmentajista. Suurin osa urasta on tehty Athletico Bilbaossa, jonka edustusjoukkue on pelannut yli 300 pääsarjapeliä helmikuussa 53 vuotta täyttäneen Valverden komennossa. Tämän lisäksi mies on ehtinyt valmentaa Valenciaa, Espanyolia, Villarrealia sekä Olympiaicosia, josta on jäänyt muistoksi kolme Kreikan mestaruutta.
Pelillisesti Valverde suosii kärsivällistä pallonhallintaa sekä korkeaa prässiä, joten Barcelonan pelitapa ei tule muuttumaan kovin oleellisesti. Valverdea on kehuttu valmentajaksi, joka osaa laittaa perusasiat kuntoon ja tulee hyvin toimeen ihmisten kanssa.
Barcelona on International Champions Cupissa mukana lähes täydellä miehityksellä. Vain Confederations Cupiin osallistuneet Andre Gomes ja Marc Andre der Stegen ovat saaneet jäädä kotiin. Joukkueen suurimpien tähtien Lionel Messin, Neymarin sekä Luis Suarezin odotetaan pelaavan ottelussa, mutta kolmikko tuskin pelaa yhdessä täyttä aikaa. Neymar lienee suurimman huomion kohteena, sillä PSG:n huhutaan olevan halukas lunastamaan brasilialaistaiturin sopimus 222 miljoonan euron ulosostosumalla.
Barcelonan mahdollinen avaus 11: Cilessen; Roberto, Pique, Umiti, Alba; Rakitic, Busquets, Iniesta; Messi, Suarez, Neymar.
Juventuksen lähtökohdat otteluun
Mestarien liigan finaaliin yltänyt Juventus on luopunut kesän aikana kahdesta tärkeästä puolustajasta. Juven vapauttama laitanousuista elävä Dani Alves teki kahden vuoden sopimuksen PSG:n kanssa. Sen sijaan erinomaisesti peliä avaavan toppari Leonardo Bonuccin siirtyminen AC Milaniin 42 miljoonalla eurolla oli monelle yllätys. Tulopuolella ovat toistaiseksi Douglas Costa, Mattia De Sciglio sekä Rodrigo Betancour. Mitään sellaista nimeä, joka nostaisi kuusi kertaa peräkkäin Italian mestaruuden voittaneen Juven seuraavalle tasolle, ei joukkueen haaviin toistaiseksi ole tarttunut.
Juventuksen mahdollinen avaus 11: Buffon; De Sciglio, Barzagli, Chiellini, Alex Sandro; Pjanic, Khedira; Dybala, Cuadrado; Mandzukic; Higuain
TV-lähetykset
Barcelonan ja Juventuksen välinen ottelu pelataan lauantain ja sunnuntain välisenä yönä kello 01.00 alkaen. Ottelun seuraamiseen nostamme esiin peri eri vaihtoehtoa.
Vaihtoehto A) Elisa Viihde Sport näyttää ottelun streamina maksullisessa suoratoistopalvelussaan sekä Elisa Viihde Sport 1 -kanavalla.
Vaihtoehto B) Rahapeliyhtiö Betsson näyttää International Champions Cupin ottelut maksuttomassa striimauspalvelussaan suorina lähetyksinä. Streamin katsominen vaatii Betssonin pelitilin, jolla on vähintään 5 € rahaa. Itse otteluiden katsominen on kuitenkin ilmaista eikä vaadi pelaamista palvelussa.
International Champions Cupin ohjelma:
Tiistai 18.07.
14:20 AC Milan – Dortmund
Keskiviikko 19.07.
14:20 Bayern München – Arsenal
Torstai 20.07.
04:00 AS Roma – PSG
Perjantai 21.07.
04:30 Manchester City – Manchester Utd
Lauantai 22.07.
12:35 Bayern München – AC Milan
Sunnuntai 23.07.
01:00 Barcelona – Juventus
03:00 Tottenham – PSG
Maanantai 24.07.
00:00 Manchester Utd – Real Madrid
15:05 Inter – Lyon
Tiistai 25.07.
14:35 Chelsea – Bayern München
Keskiviikko 26.07.
03:00 AS Roma – Tottenham
Torstai 27.07.
02:30 Manchester Utd – Barcelona
03:30 Juventus – PSG
06:00 Real Madrid – Manchester City
14:35 Bayern München – Inter
Perjantai 29.07.
14:35 Chelsea – Inter
Lauantai 30.07.
02:30 Barcelona – Real Madrid
01:00 Tottenham – Manchester City
23:00 Juventus – AS Roma
Lue myös nämä:
- Neste Ralli 2017: TV-lähetykset ja aikataulut
- Paluu kahteen maksukanavapakettiin – Mestarien liigan oikeudet MTV:lle
- Nyt se on varmaa Mayweather v McGregor otellaan 26. elokuuta – Suomen TV-oikeudet C Morelle tai Viasatille
- Tour de France ohjelma ja TV
Kommentit