
Is football coming home?
Keskiviikkona kello 21:00 Kroatia – Englanti; MM-välierä.
Jo lähes kuukauden jatkuneiden jalkapallon MM-kisojen toinen finaalijoukkue saadaan selville tänä iltana, kun Englanti ja Kroatia kohtaavat Moskovan Luzhniki Stadionilla.
Nyt, kun Ranska on pudottanut Belgian loppuottelusta, näyttää Englanti tehneen viisaasti varmistaessaan helpomman reitin finaaleihin jättäytymällä G-lohkossa tahallaan toiseksi. Belgiassa sen sijaan saatetaan tuopin ääressä pohtia maksoiko Adnan Januzajn maali Englantia vastaan maan historian ensimmäisen paikan MM-kisojen loppuottelussa.
Is football coming home?
Alkuun englantilaislehdistö ei osannut odottaa Gareth Southgaten ennätyksellisen nuorelta joukkueelta urotekoja Venäjän MM-kisoissa, mutta jatkopelien alettua finaalihypeä on lietsottu kierros kierrokselta.
Kolmen Leijonan tie välieriin on ollut naurettavan helppo sen jälkeen, kun Saksa ja Espanja pelasivat itsensä ennenaikaisesti ulos turnauksesta. Futishuumassa monelta Englannin kannattajalta saattaakin unohtua, että valkopaidat ovat tähän asti onnistuneet voittamaan varsinaisella peliajalla vain Panaman, Tunisian ja Ruotsin. Jatkopeleissä kaksi voittoa rangaistuspotkukilpailun kautta ottanut Kroatia tarjoaa Englannille turnauksen tähän asti kovimman testin.
Pelin kulku
Englannille on laskettu vain 26 taklausta koko MM-turnauksessa, mikä on neljänneksi vähiten kaikista joukkeista. Southgate organioinut joukkueensa niin järkevästi, että sen harvoin tarvinnut pysäyttää vastustajan hyökkäys taklaamalla. Hyökkäyspäässä Englanti on tehnyt 11 maalistaan viisi erikoistilanteista ja kolme rankkareista. Avoimesta pelistä maaleja on siis syntynyt vain kolme, mikä ennakoi vähämaalista välierää.
Topparit Harry Maguire sekä John Stones ovat poikkeuksellisen vahvoja päätilanteissa, joten Kroatian on kiinnitettävä erityistä huomiota kulmapotkujen ja vapaapotkujen puolustamiseen. Kroatian taitava keskikenttä Luka Modricin johdolla on pystynyt rakentamaan seitsemän osumaa avoimesta pelistä, kun erikoistilanteista maaleja on tullut kolme. Tyypillisesti suurten panosten ottelut ovat luonteeltaan varoisia kummankin joukkueen välttäessä taka-ajajan asemaan joutumista. Onkin hyvin mahdollista, että Kroatia pääsee kolmatta kertaa peräkkäin pelaaman 120 minuuttisen matsin. Venäjää vastaan Zlatko Dalicin miehistöstä oli havaittavissa selviä uupumisen merkkejä, joten laadukkaammalla reservillä operoiva Englanti saanee pienen edun ottelun venyessä jatkoajalle.
Mahdolliset kokoonpanot
- Kroatian avauksen oikea puolustuja Sime Vrsaljko ei pelaa polvivamman vuoksi.
- Maalivahti Danijel Subasic kärsii takareisivaivasta eikä välttämättä pelaa.
- Kaikki Englannin 23 pelaajaa osallistuivat tiistain harjoituksiin.
- Ruotsi-pelin huilannut Jamie Vardy on toipunutnivusvaivasta.
- Kireästä takareidestä kärsinyt Jordan Henderson on pelikunnossa.
Kroatia (4-2-3-1) XI: Danijel Subasic; Vedran Corluka, Dejan Lovren, Domagoj Vida, Ivan Strinic; Ivan Rakitic, Marcelo Brozovic; Ante Rebic, Luka Modric, Ivan Perisic; Mario Mandzukic
Englanti (3-5-2) XI: Jordan Pickford; Kyle Walker, John Stones, Harry Maguire; Kieran Trippier, Dele, Jordan Henderson, Jesse Lingard, Ashley Young; Raheem Sterling, Harry Kane.
Kommentit