Englanti – Belgia: kumpi haluaa voittaa G-lohkon?

Englanti - Belgia

Torstai 28.6.2018 klo 21:00 Belgia – Englanti @ YLE TV2

Jalkapallon MM-kisoissa Panaman ja Tunisian kustannuksella maalijuhlia viettäneet Belgia ja Englanti ratkovat G-lohkon kärjen järjestyksen, kun maat kohtaavat torstai-itana Kalingradissa. Luvassa on kummallinen peli, koska siitä miten tosissaan joukkueet haluavat voittaa ei ole varmuutta.
 
Turnauskaavion mukaan G-lohkon kaksi parasta pelaavat käänteisessä järjestyksessä H-lohkon maita vastaan. Sillä tuleeko vastaan jatkopelien ensimmäisellä kierroksella H-lohkosta vastaan Japani vai Kolumbia, ei pitäisi Belgian tai Englannin kannalta olla kovin suurta merkitystä. Mutta, jos kaaviota katsoo ensimmäisen jatkokieroksen yli, nähdään, että G-lohkon voittaja kohtaa puolivälierissä melko varmasti Brasilian, jonka asema MM-kisojen suurimpana voittajasuosikkina vahvistui entisestään Saksan putoamisen myötä. 

Olettaen, että G-lohkon kakkonen voittaisi ensimmäisen jatko-ottelunsa, saisi tämä seuraavalla jatkokierroksella vastaansa voittajan tasavahvasta parista Ruotsi-Sveitsi. Jos Belgia ja Englanti siis haluavat optimoida polkunsa turnauksen finaaliin asti, on lohkossa toiseksi jääminen varteenotettava vaihtoehto. 
 

Kokoonpanot

Sekä Gareth Southgate että Roberto Martinez ovat päättäneet antaa huilivuoron ykkösmiehistölleen. Englanti on tehnyt kahdeksan muutosta Panama-ottelun avauskokoonpanoon, kun taas Belgian maalivahti Thibault Courtois on ainoa pelaaja, joka on saanut säilyttää paikkansa Tunisia-pelin aloituksesta. 

Englanti (3-5-2) XI: 1 Pickford; 16 Jones, 5 Stones, 15 Cahill; 4 Dier, 22 Alexander-Arnold, 21Loftus-Cheek, 17 Delph, 3 Rose; 19 Rashford ja 11 Vardy.

Belgia (3-4-2-1) XI: 1 Courtois; 23 Dendoncker 20 Boyata 3 Vermaelen; 22 Chadli, 8 Fellaini, 19 Dembélé, 18 Januzaj; 17 Tielemans, 16 T Hazard; 21 Batshuayi. 

Kokoonpanojen perusteella kummallakaan joukkueella ei ole erityisen halua voittaa ottelua. Veikkauksella tasapelin kerroin oli tunti ennen ottelun alkua enää 2.85, kun se kohteen auetessa oli vielä 3.15. Coolbet tarjoaa tällä hetkellä tasapelille 2.96 kertoimen. 

 

Miten lohkovoitto ratkaistaan 

Tällä hetkellä Englannilla ja Belgialla on yhtä paljon pisteitä sekä täsmälleen sama määrä tehtyjä ja päästettyjä maaleja, joten joukkueiden välistä paremmuutta pitäisi etsiä reilun pelin pisteistä (=saadut varoitukset ja punaiset kortit). Jos korttitilitkin on tasan, ratkaistaan G-lohkon voittaja arvalla.

Katso myös: Jalkapallon MM 2018 –turnausopas