
Tiistain Iran-pelistä arvokkaita pisteitä jatkolohkoon
Tiistai 18.9. klo 17:00 Suomi – Iran
Suomen miehet varmistivat sunnuntaina paikkansa lentopallon MM-kisoissa 16 parhaan joukkoon, mikä tarkoittaa pelien jatkumista myös alkusarjan jälkeen. Vaikka Suomi ei enää voikaan parantaa D-lohkon neljättä sijaansa, on tämän päivän alkulohkon päätöskamppailulla Irania vastaan vielä suuri merkitys, koska MM-systeemissä alkulohkosta saadut pisteet otetaan mukaan toiselle kierrokselle.
Suomen pistesaldo on nyt viisi, joten sitä olisi mahdollista kartuttaa vielä kolmella pisteellä. Näin ollen Suomi käytännössä aloittaa oman jatkolohkonsa jo alkusarjan viimeisessä ottelussa. Jatkolohkossa Suomi kohtaa MM-turnauksen toisen isäntämaan Italian, joka on jo varmistanut A-lohkon voiton. B-lohkosta tuleva vastustaja ratkeaa vastan tämän päivän peleissä, kun nelikosta Hollanti, Kanada, Brasilia ja Ranska kaikki ovat edelleen mahdollisia kakkosia. C-lohkosta Suomi kohtaa toisella kierroksella joko Serbian tai Venäjän. Suomi pelaa jatkolohkon ottelunsa 21.–23. syyskuuta Milanossa.
Selviytyminen toista kertaa peräkkäin MM-kisoissa 16 parhaan joukkoon on kova suoritus, kun otetaan huomioon elokuussa vaisusti sujuneet EM-karsinnat. Joukkueen yhteispeli on loksahtanut mukavasti uomiinsa, eikä nuorisokaartikaan pelkää vastuuta kentällä. Suomen menestys ja iloinen peli-ilme näyttävät tuoneen lentiksen pariin uusia katsojia, sillä kaikki maajoukkueen kolme ottelua nousivat viime viikolla TV2:n viiden katsotuimman ohjelman joukkoon.
Lähetys Suomi – Iran -ottelusta alkaa tiistaina kello 16.30.
Ylen lähetykset tiistaina
Suomi – Iran TV2 klo 16.30, Yle Puhe klo 16.50
Bulgaria – Puola Yle Areena klo 20.20
Katso myös:
Kommentit