Iran – Espanja – La Rojan voitolle maistuva 50.00 kerroin

vetovihje Espanjan voitolle 50.00 kerroin

20.6.2018 klo 21:00 Iran – Espanja (B-lohko) @ Yle TV2 & Areena
 

Tuskin kovinkaan MM-kisaveikkauksen laatija osasi odottaa, että Iran löytyisi B-lohkon kärkipaikalta ensimmäisen kierroksen jälkeen. Brasilian ja Saksan ohella suurimpien maailmanmestarisuosikkien joukkoon nostettu Espanja puolestaan pitää lohkon kakkossijaa tasapelipisteen turvin.

Rahapeliyhtiö Unibet tarjoaa harvinaisen mahdollisuuden lyödä Espanjan voitolla rahoiksi tarjoamalla peräti 50.00 kertoimen La Rojan voitolle Iranista. Tarjous koskeen vain Unibetin uusia asiakkaita, joten ihan kaikki eivät pääse yhtiötä rokottamaan. Unibetin sääntöjen ja ehtojen mukaan voittoa ei makseta bonuksia kuten yleensä, vaan voittosumma on poikkeuksellisesti heti kotiuttamiskelpoinen

Ennalta on hankala nähdä miten Espanja voisi olla voittamatta ottelua. Suosikin asemaan painottavan Veikkauksen 1.12 kertoimella vuoden 2010 maailmanmestari on yli 89 prosenttinen voittajasuosikki tasurin saadessa vajaan 14 pinnan kannatuksen ja Iranin voiton todennäköisyyden jäädessä vain 4.5 prosenttiin.  

 

Iran – Espanja todennäköisyysarviot 1X2-markkina: 

Veikkaus: 1) 4.55 X) 13.89 2) 89.29; teoreettinen palautus: 93.833 %
Coolbet: 1) 5.00 X) 14.29 2) 82.64; teoreettinen palautus: 98.106 % 
Unibet: 1)  5.26 X) 14.60 2) 82.64; teoreettinen palautus: 97.555 % 

 

Mahdolliset kokoonpanot:

Dani Carvajal missasi Portugali-matsin, mutta Real Madridin pelaaja saatetaan nähdä avauspelissä unelmamaalin tehneen Nachon tilalla oikean laitapakin tontilla. Espanjan fanit ovat vaatineet de Gean penkittämistä, mutta Manchester Unitedin veskari pelannee kaikesta huolimatta Irania vastaan.  

Iran (3-4-3) XI: Beiranvand; Rezaeian, Cheshmi, Pouraligenji; Ansarifard, Ebrahimi, Hajsafi, Shojari; Jahanbakhsh, Azmoun, Amiri. 

Espanja (4-2-3-1) XI: de Gea; Jordi Alba, Sergio Ramos, Piqué, Carvajal; Koke, Busquets; Iniesta, Isco, Silva; Diego Costa. 

Tulosveikkaus: 0 – 3,4.

Vedonlyönti

1X2-markkina:
Veikkaus: 22.00 – 7.20 – 1.12
Coolbet: 20.00 – 7.00 – 1.21
Unibet: 19.00 – 6.85 – 1.21

Kertoimien perusteella todennäköisin tulos: 
Veikkaus: 0-2 @ 4.40
Coolbet: 0-2 @ 5.50
Unibet: 0-2 @ 5.50

 

2018 jalkapallon MM-kisat pelataan Venäjällä 14. kesäkuuta – 15. heinäkuuta. Yleisradion kanavat Yle TV2 ja Teema/Fem esittävät kaikki MM-lopputurnauksen ottelut. MM-kisoja voi seurata myös suoratoistopalvelu Yle Areenan välityksellä.