
Helenius – yhden ottelun päässä todellisesta tilipäivästä
Robert Heleniuksen ura on polkenut jo kuusi vuotta paikoillaan Dereck Chisorasta otetun voiton jälkeen. Kun Helenius kohtaa lauantaina Suomen aikaan kello 20:00 alkavassa ottelussa jamaikalaistaustaisen Dillian Whyten, on panoksena WBC-liiton hopeisen vyön lisäksi miljoonien eläke.
Kaksi Heleniusta
Hatwall Arenalla vuonna 2011 järjestetty ottelu rääväsuista Dereck Chisoraa vastaan näyttää jäkikäteen katsottuna muodostuneen Robert Heleniuksen uran käännekohdaksi. Aika ennen tuota matsia oli nousukiitoa. The Nordic Nightmare liikanimen saanutta Heleniusta pidettiin yhtenä raskaansarjan kovalyöntisempänä iskijänä – ellei jopa kovinpana. Latu mestariksi asti oli auki 199,5 senttiselle porvoolaiselle.
Jopa sinivalkoisten lasien läpi nähtynä Heleniuksen voitto Chisorasta Hartwall Arenan nyrkkeilyillassa oli oikeusmurha. The Ring nyrkkeilyjulkaisun mukaan kysymyksessä oli tuomarien lahja Heleniukselle. Kiistanalaiseen ratkaisuun ei itsessään liity ongelmaa. Ongelma oli Heleniuksen kipeytynyt käsi. Oikean käden nivelsiteet ja nivelkapseli olivat nyrjähtäneet matsin aikana. Myöhemmin röntgenissä havaittiin hiusmurtuma. Nyt tiedettiin miksi Helenius ei ollut oma itsensä ja käyttänyt painavaa oikeaa suoraansa Chisoraan. Kättä yritettiin korjata vuonna 2012 tehdyllä leikkauksella, mutta olkapäätä ei onnistuttu saamaan loukkaantumista edeltäneeseen kuntoon. Vaivojen lisäksi tuli välirikko Heleniuksen uraa kärsivällisesti rakentaneen saksalaisen nyrkkeilytalli Sauerlandin kanssa, minkä myötä The Nordic Nightmaren tähti lähti viimeistään laskuun.
Uran tärkein ottelu
Myös Dillian Whyte on voittanut Dereck Chisoran tuomariäänin. Kun miehet kohtasivat 2016 joulukuussa, oli voittomarginaali vieläkin tiukempi kuin Heleniuksen kohdalla. Whyte vei kaksi pistekorttia 115-113 ja 115-114 yhden tuomarin puoltaessa Chisoraa pistein 115-114. Viimeissä 12. erässä Chisora horjutti Whyteä kahdella kovalla lyönnillä päähän, mutta ei onnistunut kääntämään iskujenvaihtoa nimiinsä. Whyten promoottori Eddie Hearn ei ollut kiinnostunut järjestämään uusintaottelua Chisoraa vastaan, koska Delboy osoitti olevansa aivan liian vaarallinen haastaja Whytelle, jolle Hearn petaa tittelimatsia WBC liiton mestari Deontay “Bronze Bomber” Wilderiä vastaan. Whyten tappio lauantain ottelussa voisi romuttaa suunnitelman, joten Hearn valitsee vastapariksi riittävän uskottavan ja samalla riittävän kesyn Heleniuksen. Nyt 33-vuotias suomalainen saa olla se nyrkkeilyelokuvien urallaan sivuraiteille ajautunut kehäraakki, joka taustapelureiden suhmuroinnin ansiosta nostetaan ottelemaan etukäteen varmaa voittajaa vastaan.
Whyte-Heleniuksen jälkinäytös esitetään todennäköisesti 2019, kun voittaja pääsee iskemään vuodelle 2018 ennakoidun Wilderin ja Anthony Joshuan välisen kohtaamisen voittajaa vastaan. Jos Joshua puolustaa menestyksekkäästi IBF liiton mestaruutta Carlos Takamia vastaan myöhemmin lauantaina, olisi lontoolaisella Wilderin voitettuaan peräti neljän liiton mestaruusvyöt. Tuloksesta riippumatta Joshuan kohtaaminen toisi Heleniukselle niin ison tilipussin, että suomalainen voisi paketoida nyrkkeilyuransa siihen paikkaan.
Vedonlyönti
Jutun kirjoitushetkellä perjantaina 28. lokakuuta otteluun ei ollut saatavilla Veikkauksen kertoimia. Rahapeliyhtiö Unibet laskee Dillian Whyten suosikiksi vain 1,13 kertoimella, kun Heleniuksen voitolle tarjotaan 6,00 kerrointa. Whytelle laskettu kerroin on tippunut päivän mittaan, mikä kertoo joko vedonlyöjien odotettua suuremmasta luottamuksesta brittiä kohtaan tai siitä, että nyrkkeilijöiden väliset voimasuhteet ovat muuttuneet entisestään Whyten eduksi jonkin uuden tiedon myötä. Vedonlyöntimarkkinan mukaan 12-eräiseksi ilmoitetun ottelun odotetaan päättyvän 8. erän kohdalla. Heleniuksen 1. tai 2. erän tyrmäysvoitolle saa 101.00 kertoimen.
Helenius vs Whyte vahvuudet
Nyrkkeilysivusto Boxing News 24 arvio parin vahvuuksista:
• Voima: Helenius
• Nyrkkeily ÄO: Tasan
• Johtajuus kehässä: Whyte
• Puolustaminen: Whyte
• Nopeus: Tasan – kumpikaan ottelijoista ei ole erityisen nopea käsistään
• Kestävyys: Tasan – Whyte väsyy nopeasti, mutta niin myös Helenius
• Koko: Helenius
• Leuka: Tasan – Joshua on tyrmännyt Whyten ja Duhaupas Heleniuksen
Cardiffin nyrkkeilyillan ottelukortti
Frank Buglioni vs. Callum Johnson
(British Light-Heavyweight Championship)
Khalid Yafai vs. Sho Ishida
(WBA Super-Flyweight Championship)
Anahi Esther Sanchez vs. Katie Taylor
(WBA Lightweight World Championship)
Dillian Whyte vs. Robert Helenius
(WBC Silver Heavyweight Championship)
Anthony Joshua vs. Carlos Takam (VIAPLAY esittää)
(IBF, WBA & IBO Heavyweight Championship)
Ottelut eivät sisälly Viaplayn perustilaukseen, vaan ne on saatavilla vain 29,95 hintaisena Pay-per-view-tilauksena.
Kommentit