Hakola ennustaa Iivo Niskasen voittavan sunnuntaina

C More omistaa Tour de Ski:n TV-oikeudet.

C Moren paketin saa tilattua myös ilman määräaikaa täältä, joten paketin voi hankkia esimerkiksi vain Tour de Skitä varten.

 

Tour de Ski 2018 starttasi lauantaina suomalaisittain positiivissävytteisesti: Parhaillaan rautaisella itseluottamuksella hiihtävä Ristomatti Hakola oli komeasti sprintin neljäs ja naisten puolella sitkeästä virustaudista toipunut Krista Pärmäkoski sijoittui kahdeksanneksi. 

Iivo Niskanen jäi sprintissä 23:ksi, mutta kyseessä oli suomalaiselle vasta kauden avauskisa vapaalla, joka ei muutenkaan kuulu Niskasen "kisavalikoimaan".

Sunnuntain 15 kilometrin perinteiseltä sen sijaan voidaan odottaa paljon. Lauantain neljä starttia painaa varmasti  "Rise" Hakolan jaloissa, mutta  taistelu paikasta olympialaisten viestiporukassa tuonee ylimääräistä potkua ladulle. 

 

Mutta Iivo sen sijaan…

– Kyllä minä aika pettynyt olen, jos Iivo ei voita, Hakola täräytti STT:n haastattelussa ja kertoi jääneensä pahemman kerran hallitsevalle maailmanmestarille pari päivää aiemmin treenilenkillä. Miesten 15 kilometrin kisa alkaa Suomen aikaa jo klo 11.30. Naisten vuoro, 10 kilometriä niin ikään perinteisellä, on klo 16. 

Krista Pärmäkoski jatkaa Touria hyvistä asetelmista kahdeksantena, sillä vapaan sprintti ei ole hänenkään lempimatkojaan. Ja mikä parasta, etukäteen hankalimmat haastajat  Heidi Weng ja Ingvild Flugstadt Östberg eivät hekään selvinneet lauantaina finaaliin. Pärmäkosken lisäksi iso mielenkiinto kohdistuu Aino-Kaisa Saariseen, joka antoi sprintin karsinnassa ja alkuerässä erittäin lupaavaa näyttöä kunnostaan. Jännitystä riittää sunnuntaina myös huoltokopeilla, sillä lauantain lumipyryn on ennusteltu vaihtuvan uudenvuodenaatoksi peräti viiden asteen plussakeliksi. 

 

TV ja Stream

Tour de Ski on Suomessa nähtävissä kokonaisuudessaan C Moren suoratoistopalvelussa cmore.fi sekä C More Sport 1 -kanavalla. Suoratoistopalvelun hinta on 24,95 kuukaudessa, ja tilauksen voi lopettaa koska tahansa. 

Sunnuntain ohjelmassa C Morella on myös muun muassa Kanadan maajoukkueen tähdittämä jääkiekon Spengler Cupin finaali klo 13 ja Keski-Euroopan mäkiviikolta Garmish-Partenkirchenin karsinta klo 14.50. 

 

Voit tilata C Moren suoratoistopalvelun itsellesi ilman määräaikaa tästä hintaan 24,95.

 

Tour de Skin lähetysajat:

Su 31.12. 
11.20 Miesten 15 km perinteinen, Lenzerheide
15.50 Naisten 10 km perinteinen, Lenzerheide

Ma 1.1.2018 
11.50 Naisten takaa-ajo 10 km vapaa, Lenzerheide
13.50 Miesten takaa-ajo 15 km vapaa, Lenzerheide

Ke 3.1. 
15.40 Naisten ja miesten sprintit, Oberstdorf

To 4.1. 
11.05 Naisten 10 km vapaa, Oberstdorf
12.05 Miesten 15 km vapaa, Oberstdorf

La 6.1.
15.05 Naisten 10 km perinteinen, Val di Fiemme
16.35 Miesten 15 km perinteinen, Val di Fiemme 

Su 7.1. 
12.20 Tour de Ski: Naisten 9 km vapaa, Val di Fiemme (Alpe de Cermisin loppunousu)
15.20 Tour de Ski: Miesten 9 km vapaa, Val di Fiemme (Alpe de Cermisin loppunousu)

 

Lue lisää

TVmatsit.com on Suomen suosituin TV-urheilun opas.