
Nyt se on varmaa: Eeli Tolvanen debytoi ensi yönä Nashvillen ykkösketjussa!
Jokereissa kuluneen kauden kiekkoilleen 18-vuotiaan Eeli Tolvasen debyytti NHL:ssä koittaa ensi yönä. Nashville Predatorsin valmentaja Peter Laviolette nimesi Tolvasen Buffalo Sabresia vastaan pelattavaan otteluun samaan hyökkäysketjuun Ryan Johansenin ja Viktor Arvidssonin kanssa. Johansen ja Arvidsson ovat pelanneet tällä kaudella pääsääntöisesti Nashvillen ykkösketjussa yhdessä Filip Forsbergin kanssa. Tulevan yön ottelussa Tolvaselle on luvassa myös ylivoima-aikaa.
Nashville Predators – Buffalo Sabres alkaa Suomen aikaa klo 03.00 lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Nashvillen omien sivujen mukaan maalissa pelaa Pekka Rinne.
Tolvasen pelaamisesta voi lyödä vetoa
Ulkomaalainen vedonlyöntiyhtiö tarjoaa ensi yön otteluun kaikkiaan 5 kohdetta, jotka koskevat Eeli Tolvasen tulevan yön menestymistä. Yhtiö antaa esimerkiksi 3,25 kertoimen sille, että Tolvanen tekee maalin joko ottelun varsinaisella peliajalla tai jatkoerässä. Esimerkiksi neloskenttään tiputettu Filip Forsberg saa vastaavalle vetokohteelle vain 2,50 kertoimen. Mikäli Tolvanen toistaa KHL-debyytin tempun, eli tekee hattutempun, antaa yhtiö panoksen 35-kertaisena takaisin. Pidämme mielenkiintoisena vetokohteena myös kohdetta, jossa arvioidaan Tolvasen laukaisumäärää, sillä uskomme Eeliltä löytyvän pitkän kauden jälkeen vielä nälkää ratkaisuyrityksissä.
• Eeli tekee maalin:
Kyllä 3,50
• Eeli tekee vähintään kaksi maalia:
Kyllä 9,00
• Eeli tekee vähintään kolme maalia:
Kyllä 35,00
• Eeli laukoo yli / alle 2,5 kertaa:
Yli 1,72 / Alle 2,00
• Eeli Tolvanen tekee ottelun ensimmäisen maalin:
Kyllä 13,00
Kaikki kertoimet löydät täältä.
Nashvillen kokoonpano otteluun:
Hyökkääjät
Eeli Tolvanen – Ryan Johansen – Viktor Arvidsson
Kevin Fiala – Kyle Turris – Craig Smith
Colton Sissons – Nick Bonino – Austin Watson
Scott Hartnell – Mike Fisher – Ryan Hartman / Filip Forsberg
Puolustajat
Roman Josi – Ryan Ellis
Mattias Ekholm – P.K. Subban
Alexei Emelin – Anthony Bitetto
Maalivahdit
Pekka Rinne
Juuse Saros
Lue lisää
- F1 kausi 2018 – kisakalenteri ja lähetykset
- Jääkiekon MM 2018 – kaikki MM-kisoista!
- Jalkapallon MM-kisat 2018 otteluohjelma
- Elisa Viihde Sport – kasvava määrä urheilulähetyksiä
Kommentit