
Brasilia ja Argentiina kohtaavat Copa American unelmavälierässä
Keskiviikko 3.7. klo 03:30 Brasilia – Argentiina
TV:
Päättyykö Etelä-Amerikan futisjättien kuiva kausi? Argentiina jahtaa ensimmäistä Copa American voittoa 26 vuoteen. Tämän vuoden turnausta isännöivä Brasilia on juhlinut maanosan mestaruutta edellisen kerran vuonna 2007.
Argentiina selvisi vuoden vielä 2014 MM-kisojen loppuotteluun, mutta viime vuodet La Albiceleste on pelannut alle oman tasonsa. Paikka Venäjän MM-lopputurnauksessa oli pitkään vaakalaudalla, mutta Lionel Messin hattutemppu karsintojen viimeisessa ottelussa Equadoria vastaan riitti nostamaan Argentiinan kisoihin. Venäjällä Argentiinan vaikeudet jatkuivat joukkueen pelattua 1-1 tasan Islannin kanssa ja hävittyä Kroatille 3-0. Jorge Sampaolin miehistö kuitenkin kaatui saappaat jalassa häviten jännittävien vaiheiden jälkeen neljännesvälierän lopulta maailmanmestaruuden voittaneelle Ranskalle 4-3.
Ylivoimaisesti Etelä-Amerikan karsintalohkon voittanut Brasilia puolestaan lähti maailmanmestarisuosikkina Venäjälle, mutta Titen miehistö joutui tunnustamaan Belgian paremmakseen jo puolivälierissä. Nykypäivän Brasilian vahvuus on puolustuspelissä. Seleção on pelannut Titen alaisuudessa 40 ottelua ja päästänyt niissä vain 10 kymmenen maalia.
Brasilia on Belo Horizontessa kotiyleisönsä edessä pelattavassa ottelussa suurehko suosikki. Kolme neljästä puolivälieräparista päättyi varsinaisen peliajan jälkeen maalittomaan tasatulokseen, ja myös Argentiinan ja Brasilian kohtaaminen vaikuttaa etukäteen niukkamaaliselta. Argentiinan hyökkäysmateriaali kestää vertailun minkä tahansa joukkueen kanssa, mutta alakerran osalta Brasilia on selvästi vahvempi. Ensimmäisen maalin merkitys on tässä ottelussa äärimmäisen suuri.
Vasta yhden maaliin tehneeltä Lionel Messiltä ei ole vielä nähty huippusuorituksia Etelä-Amerikan mestaruusturnauksessa, joten argentiinalaisyleisö toivoo varmasti, että 32-vuotias supertähti on säästänyt parhaan pelinsä tärkeimpään paikkaan. Pelikieltonsa puolivälieriessä Paraguyata vastaan istunut Casemiro palannee Brasilian avaukseen tänä yönä.
Kaksi kertaa peräkkäin Copa American voittanut Chile ja Peru kohtaavat toisessa torstain vastaisena yönä pelattavassa semifinaalissa. Copa American finaali pelataan sunnuntaina. Kaikki ottelut voi katsoa Viaplayn tai UnibetTV:n välityksellä.
Kommentit