Koripallo: Mitä on tanking?

Chicago Bullsilla on tällä hetkellä 12,7 prosentin todennäköisyys saada TOP3 varaus.

 

Lauri Markkasen tulokaskauden myötä moni suomalainen korisfani joutunut tutustumaan epämiellyttävään ilmiöön nimeltä tanking.

1920-luvun Yhdysvalloissa uima-allas oli “tank”, joten fraasi “go into the tank” tarkoitti uima-altaaseen pulahtamista. Myöhemmin sanaa alettiin käyttää nyrkkeilyssä kanveesiin sukeltamisesta. Melkein aina tankingin syy liittyi vedonlyöntiin. Joku – joka tiesi muita enmmän – korjasi voiton, kun nyrkkeilijä tyrmättiin kanveesiin juuri sopivalla hetkellä.

Tanking levisi myös tennikseen. Kysymys ei ollut aina rahallisen edun tavoittelusta, vaan tahallisen häviämisen taustalla saattoi olla pyrkimys voittaa lepopäivä tai järjestää turnauskaaviossa itselleen edullinen vastustaja.

NBA-koripallossa tankkaamalla tavoitellaan parhaita varausvuoroja. Vika on niin joukkueissa kuin ammattilaisliigan rakenteessa, joka ajaa seuroja epäurheilullisiin ratkaisuihin. Varausjärjestelmä on NBA:n tehokkain mekanismi seurojen välisten tasoerojen korjaamiseen. Yksinkertaistettuna varausvuorot jaetaan käänteisessä järjestyksessä runkosarjan voittosaldon mukaan. Sarjan heikoin joukkue ei saa automaattisesti ensimmäistä varausvuoroa, mutta sillä on siihen huomattavan hyvä 25 prosentin todennäköisyys. Jos Los Angeles Clippers jää tänä vuonna viimeisenä joukkueena pudotuspelien ulkopuolelle, on sillä enää 0,5 prosentin mahdollisuus saada halutuin draft-vuoro. 

Ensimmäistä kertaa kuuteen vuoteen playoffeihin selvinnyt Philadelphia 76ers on oivallinen esimerkki siitä, että tanking strategia voi todella kannattaa. Joukkueen alisuorittaminen kausina 2012-2017 on palkittu kahdella ykkösvarauksella  Ben Simmons (2016) ja Markelle Fultz (2017) sekä kahdella kolmosvarauksella Joel Embiid (2014) ja Jahill Okafor (2015). Brooklyniin treidattu Okafor osoittautui flopiksi, mutta Simmons ja Embiid ovat olleet täysosumia, joiden varaan 76ers pystyy rakentamaan joukkueensa vuosiksi eteenpäin. 

 

TOP3 varauksen merkitys 

Kun NBA:n varausjärjestelmään uudistettiin 1990-luvun alkupuolella, ei TOP3 varausten merkitykseen osattu ilmeisesti kiinnittää riittävästi huomiota. Nykyisin lähes jokainen seura, joka tietää hyvissä ajoin jäävänsä pudotuspelien ulkopuolelle, pyrkii aktiivisesti heikentämään suoritustaan parantaakseen mahdollisuuksiaan varausarvonnassa. NBA:n viimeiseksi sijoittuneella joukkueella on 55,8 prosentin todennäköisyys päästä varaamaan kolmen ensimmäisen joukossa.

Vuodesta 2000 alkaen 18 mestaruuden voittaneessa joukkueessa on ollut 12 kertaa ykkösvaraus, 15 kertaa kakkosvaraus sekä 16 kertaa kolmosvaraus. TOP3-varaukset ovat olleet hyvin edustettuina myös finaalisarjan hävinneissä joukkueissa: ykkösvaraus 12 kertaa, kakkonen 16 kertaa ja kolmosvaraus 17 kertaa. Hyviä pelaajia on tietysti mahdollista varata myös kolmen kärkivarauksen ulkopuolelta, mutta se vaatii huomattavasti enemmän taitoa ja onnea. Tällä kaudella NBA:n parhaan pelaajan tittelistä kilpailevat LeBron James (1/2003), Anthony Davis (1/2012) ja James Harden (3/2009) ovat luonnollisesti TOP3-varauksia. 

Miten tanking toteutetaan 

Yksinkertaisin tapa hävitä ottelu olisi käskeä joukkuetta häviämään se, mutta sitä ei kai oikeasti tapahdu. Pelaajia ei voi vaatia heittämään ohi maksavan yleisön edessä. Tanking tapahtuu hienovaraisemalla tavalla ja sitä voikin kuvata tasoituksen antamiseksi. Esimerkiksi NBA:n tämän hetken huonoin joukkue Phoenix Suns ei ole eri asteisiin loukkaantumisiin vedoten peluuttanut parhaita pistemiehiään Devin Bookeria ja T.J. Warrenia kuin kuudessa maaliskuun 13 ottelusta pitäen huolen siitä, että joukkue ei ole voittanut kuukauteen. Myös Lauri Markkasta on säästelty maaliskuun peleissä ilman, että taustalla olisi ollut oikea loukkaantuminen. Kun playoff-joukkueet tiivistävät pelaajapakkaansa kauden loppua kohden, toimivat varausvuoroista kilpailevat joukkueet täsmälleen päinvastoin tarjoten avokätisesti peliaikaa penkkimiehille.  

 

Tanking ja vedonlyönti

Siitä huolimatta, että kaikki joukkueet eivät tosissaan yritä voittaa otteluita, tarjoavat vedonlyöntiyhtiöt lähes poikkeuksetta kertoimet kaikkiin NBA-otteluihin kauden loppuun asti. Tankkauksen todennäköisyys on vain laskettu sisään kertoimiin. Esimerkkinä tämän yön kertoimista Betsafe tarjoaa pudotuspelipaikasta taistelevalle Miami Heatin kotivoitolle 1.27 kertoimen, kun taas pelinsä menettänyt Brooklyn Nets saa 3.85 kertoimen. Tosiasiallisesti joukkeuiden tasoero ei ole näin suuri, mutta tässä vaiheessa kautta motivaatiotekijät puhuvat Heatin voiton puolesta, joten vierasyllätystä voidaan pitää äärimmäisen epätodennäköisenä. 
 

Esimerkkejä illan ja yön kohteista:

Klo 22.00: Washington Wizards – Charlotte Hornets
Kertoimet: 1,44 – 2,80

Klo 00.00: New York Knicks – Detroit Pistons
Kertoimet: 2,39 – 1,59

Klo 03.00: Miami Heat – Brooklyn Nets
Kertoimet: 1,27 – 3,85

Kaikki Betsafen NBA:n pelikohteet löydät täältä.

Hyödyllisiä linkkejä aiheeseen:

Tankathon.com NBA draft 2018 simulaattori päivittää draft-todennäköisyydet tulosten mukaan. 
Rotoworld.com ajantasaista tietoa NBA-joukkueiden loukkaantumisista & lepuutuksista
 

Lue lisää

TVmatsit.com on Suomen suositun TV-urheilun opas.