Meksikon GP – nämä ovat kolme parasta pelikohdetta

Raikkonen Hamilton usa gp

Sunnuntai 28.10. klo 21:00 Meksikon GP. TV-lähetykset: Cmore

Asetelma 

Voittamalla Austinin GP:n Kimi Räikkönen onnistui viivyttämään Lewis Hamiltonin mestaruusjuhlia yhdellä viikolla. Kuljettajien mestaruus ratkeaa tänään, jos MM-sarjaa 70 pisteellä johtava Hamilton sijoittuu vähintään seitsemänneksi. Parhaan down-force setin omaava Red Bull on pitänyt viikonlopun kovinta vauhtia, mutta kuljettajien keskinäinen nokittelu voi käydä tallille kalliiksi. 

Riskinotto avainroolissa 

Meksikon GP:n voitto olisi tyylikäs tapa sinetöidä maailmanmestaruus, mutta britin ei ole syytä ottaa ylimääräisiä riskejä, sillä keskeytys saattaisi siirtää MM-sarjan ratkaisun seuraavaan osakilpailuun. 12 kuukautta sitten Hamilton ajoi Meksikossa yhdeksänneksi, ja kaikki viittaa siihen, että nelinkertainen maailmanmestari valitsee varovaisen taktiikan myös tänään. 

Kohde 1:
Räikkönen voittaa Meksikon GP:n – kerroin 100.00 

Mr Green tarjoaa illan kisaan kampanjana 100.00 tehostetun kertoimen Räikkösen voitolle. Viime viikonloppu osoitti, että Räikkönen pystyy edelleen voittamaan osakilpailuita. Gridin kuudes ruutu kuitenkin heikentään suomalaisen mahdollisuuksia. Nopeimman mahdollisen ajan sijasta Ferrari haki lauantaina optimaalisia asetuksia sunnuntain kisaan, joten aika-ajon tulos ei kerro koko totuutta Räikkösen vauhdista. Räikkösen voittoa saa pelata euron panoksella, joten nettovoitto on 99 euroa. Voitto ei ehkä ole kovin todennäköinen, mutta 2,5 – 3 kertaa tavallista parempi kerroin tekee siitä pelattavan kohteen.

  • Pelaamaan: → täältä
  • Tarjous uusille asiakkaille: Räikköselle korotettu kerroin. Poikkeuksellisesti saat myös tervetuliaistarjouksen.
  • Esimerkki: Pelaa Räikköstä eurolla → Mahdollinen voitto 100 €

Kohde 2:
Max Verstappen voittaa Meksikon GP:n – kerroin 2.50

Unibet tarjoaa Red Bullin Max Verstappenille 2.50 kertoimen Meksikon kisan voitosta. 21-vuotiaan hollantilaisen kerroin nousi reippaasti (1.74 -> 2.50) sen jälkeen, kun tallikaveri Daniel Ricciardon pommitti aika-ajon nopeimman kierroksen. Moottoriongelmista kärsinyt Verstappen jäi Ricciardon päästösvedosta vain 0.026 sekuntia. Brutaalisti ajava Verstappen on ollut kuljettajista kuitenkin selvästi nopeampi. Edellisen kerran Ricciardo on onnistunut lyömään Verstappenin aika-ajossa puoli vuotta sitten Monacossa. Meksikon kisassa Red Bull saa edun down force -paketistaan, joka on kehittyneempi kuin muilla talleilla. Mercedeksen ja Ferrarin moottorit menettävät korkeassa ilmanalassa eniten absoluuttista tehoaan verrattuna muihin talleihin, joten virheistä eroon päässeen Verstappenin voitto on kohtuullinen peli-idea.   

  • Pelaamaan: → täältä.
  • Tarjous uusille asiakkaille: Ensitalletus triplataan neljäänkymppiin saakka
  • Esimerkki: Talleta 30 €, saat 90 €, pelaa Verstappenia → Mahdollinen voitto 225 €

Kohde 3: 
Bottas palkintokorokkeelle – kerroin 4.00. 

Tällä kaudella kahdeksan kertaa podiumille ajanut Valtteri Bottas on jäänyt Mercedeksellä tallikaverinsa varjoon, mutta kauden lopetus Venäjän ja Japanin kakkossijojen myötä vaikuttaa lupaavalta. Bottaksen rekordi Meksikossa on vähintään kohtuullinen, sillä suomalaisella on taskussaan kakkossija vuodelta 2017 ja kolmossija 2015. Hamiltonin pelatessa varman päälle voi Bottas ajaa urku auki voitosta. Tallimääräystäkään ei tarvitse pelätä, koska seiskasijakin riitää Hamiltonin mestaruuteen. Coolbet tarjoaa Bottaksen podium-sijoitukselle 4.00 kertoimen. 

  • Pelaamaan: → täältä
  • Tarjous uusille asiakkaille: Ensitalletus tuplataan
  • Esimerkki: Talleta 20 €, saat 40 €, pelaa Bottasta → Mahdollinen voitto 160 €