Saksa – Ruotsi – vain voitto kelpaa die Mannschaftille

Saksa Ruotsi jalkapallon MM

Toni Kroos oli avausottelussa Saksan parhaimmistoa.

Lauantaina 23.6.2018 klo 21:00 Saksa – Ruotsi
TV:
Yle Areena ja TV2 

 

Hallitseva maailmanmestari Saksa aloitti MM-tittelin puolustamisen surkealla tavalla kärsittyään avausottelussan Meksikolle 1-0 tappion. Jo vuonna 2006 alkaneella Joachim Löwin päävalmentajakaudella die Mannschaft on ollut aina äärimmäisen varma ja hyvin organisoitu joukkue, mutta viime viikon sunnuntaina nähtiin ensimmäisen puoliajalla epätavallisen huolimattomasti puolustanut Saksa.

Ruotsi puolestaan palasi 12 vuoden paitsion jälkeen MM-areenalle ottamalla 1-0 voiton Etelä-Koreasta. Sinikeltaisten esitys oli juuri sellainen kuin siltä voitiinkin odottaa. Janne Anderssonin miehistö puolustusti kurinalaisesti koko joukkueen voimin ja oli vaarallisimmillaan erikoistilanteissa. Maalistaan Ruotsi saa kiittää uutta VAR-järjestelmää, joka avulla voitiin todeta Etelä-Korean rikkoneen Victor Claessonia rankkarialueella.

Tänä iltana Ruotsilla on mahdollisuus sysätä Saksa kuilun partaalle ottamalla siltä vähintään piste. Tasatuloksella paikka 16 parhaan joukossa ei olisi enää Saksan omissa käsissä, ja Ruotsi voisi tasapelillä Meksikoa vastaan selvitä MM-turnaukseen jatkopeleihin  ensimmästä kertaa sitten vuoden 2006. 
 

Saksalle ei kelpaa muu kuin voitto, joten matsista Mannschaftin voidaan odottaa vyöryvän koko voimallaan Ruotsin niskaan heti ottelun alkuhetkistä lähtien. Ruotsin rooli puolustaa syvältä ja etsiä hakea maalia vastaiskuista. Jos matsi jatkuu tasatilanteessa aina 80. minuutille asti, pyrkii Ruotsi sen jälkeen kuluttamaan kellosta aikaa kaikin mahdollisin tavoin. 

Löwin voidaan odottaa tekevän joitakin kokoonpanomuutoksia Ruotsi-matsiin. Mesut Özilin yhteiskuva Turkkia itsevaltijan ottein hallitsevan Recep Tayyip Erdoganin kanssa on lehtitietojen mukaan ärsyttänyt suunnattomasti Löwiä, ja Arsenalin tähden mahtumista avauspelin aloitukseen ehdittiin jo epäillä. Meksiko haluttoman oloinen Özil katosi ajoittain kuvasta totaalisesti kuvasta, joten ei olisi ihme, jos Marco Reus korvaisi taiturin Saksan avausmiehistössä.

Manchester Unitedia edustava puolustaja Victori Lindelöf missasi Ruotsin avauspelin, mutta ottanee Pontus Janssonin paikan toisena topparina.

 

Vahvistetut kokoonpanot:

Saksa (4-2-3-1) XI: Neuer; Hector, Boateng, Rüdiger, Kimmich;  Rudy, Kroos; Reus, Draxler, Müller; Werner.*  

Ruotsi (4-4-4) XI: Olsen, Lustig, Lindelöf, Augustinsson; Forsberg, Ekdal, Larsson, Claesson; Berg ja Toivonen.  

*päivitetty 20:01